Brittiasiantuntija kritisoi Suomen asekauppaa

Asevienti Qatariin ei välttämättä ole turvallista, toteaa laittoman asekaupan asiantuntija Brian Johnson-Thomas.

MTV Uutisten maaliskuussa tekemän selvityksen mukaan puolustusministeriö myönsi Suomesta viime vuonna seitsemän sotatuotteiden vientilupaa Qatariin.

Johnson-Thomasin mukaan vienti Qatariin on ongelmallista, sillä maalla epäillään olevan kytköksiä muun muassa terroristijärjestöihin.

– Huoli Qatarin suhteen on se, että he ovat toimittaneet aseita esimerkiksi Libyaan ja mahdollisesti muuallekin Lähi-itään. Qatarin tiedetään kannattavan terroristiryhmiä Lähi-idän lisäksi Pohjois-Afrikassa. Ehdottomasti olisin varovainen Qatarin kanssa.

Johnson-Thomas vieraili tiistaina Helsingissä ulkoministeriön ja rauhantutkimusverkosto SaferGloben asevientiseminaarissa.

Siitä, päätyvätkö suomalaiset aseet terroristien käsiin, ei asiantuntijan mukaan ole varmuutta.

– Voimme tehdä kaikkemme, että niin ei tapahtuisi. Jos kuitenkin annat jollekin aseen, et voi varmistua siitä, etteikö joku muu tekisi sillä ikäviä asioita, muun muassa Afrikkaa paljon kiertänyt Johnson-Thomas toteaa.

Aseet toimintakyvyttömiksi kauko-ohjauksella?

Johnson-Thomasin mukaan tekniikka mahdollistaisi nykyistä paljon paremman aseiden seurannan. 

Aseisiin voitaisiin esimerkiksi asentaa mikrosiru, jolla niiden käyttö voitaisiin estää aseen joutuessa vääriin käsiin. Tekniikkaa voitaisiin käyttää esimerkiksi varastettujen siviiliaseiden kohdalla tai sotilaskäytössä olevissa aseissa. 

– Ideaalitilanteessa YK voisi estää sotatilanteessa molempien osapuolten aseiden käytön.

Rauhantutkimusverkosto SaferGloben asevalvonnan tutkija Elli Kytömäki ei usko uuden tekniikan ainakaan vielä tuovan pelastusta kansainvälisen asekaupan ongelmiin.

– Toistaiseksi tekniikka on ollut aika kokeellista. Taloudellisten realiteettien valossa se ei vaikuta vielä toimivalta vaihtoehdolta. Se on kuitenkin totta, että tällaista kehitetään koko ajan, Kytömäki sanoo.

Juttua korjattu 16.4.2015 kello 8.08: Kuvatekstissä väitettiin aiemmin kuvassa olevan Pasi, vaikka siinä todellisuudessa on panssaroitu Patria AMV -ajoneuvo.

Lue myös:

    Uusimmat