"Britannian Assange-kovistelu uhkaa maiden suhteita"

Paljastussivusto Wikileaksin perustanut Julian Assange on piileskellyt Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä kesäkuusta lähtien. Britannian hallitus on uhannut hyökätä Ecuadorin suurlähetystöön, jos Julian Assangea ei luovuteta.

Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -ohjelman johtaja Mika Aaltola sanoo, että Britannian uhkaus on poikkeuksellinen.

– Poliisioperaatio vieraan valtion suurlähetystöön sotii vastaan kansainvälisoikeudellisia periaatteita. Samalla kahden maan väliset diplomaattiset suhteet vaarantuvat, koska Ecuador tulee tässä kyseenalaistaneeksi Britannian kyvyn ylläpitää ihmisoikeuksia, Aaltola sanoo.

Aaltolan mukaan Britannian perimmäisenä tarkoituksena on vain kovistella Ecuadoria.

– Britannia tietenkin toivoo, että kovistelu saisi Ecuadorin luopumaan turvapaikan myöntämisestä. Ecuadorilla puolestaan on kiusaus myöntää turvapaikka poliittisista syistä, Aaltola kommentoi.

Hänen mukaansa Latinalaisessa Amerikassa on perinteisesti ollut kapinoiva suhde Yhdysvaltoja vastaan ja myöntämällä turvapaikan, Ecuador vaikuttaisi siihen, tullaanko Assangea luovuttamaan Yhdysvaltoihin.

Aallon mukaan Britannia pyrkii tällä kaikella pohjimmiltaan neuvottelutulokseen.

– Tässä kumpikin osapuoli parantelee omia asemiaan kovistelujen kautta, Aaltola sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat