Britannia haluaa neuvotella brexitin uusiksi Pohjois-Irlannin rajajärjestelyjen osalta: "Emme voi jatkaa näin"

Britannia ja Irlanti kiistelevät jälleen brexit-sopimuksen rajatarkastuksista 2:12
Katso video: Britannia ja Irlanti kiistelivät brexit-sopimuksen rajatarkastuksista maaliskuussa.

Britannian hallitus vaatii EU:ta neuvottelemaan uudelleen Pohjois-Irlantiin liittyvistä, EU-erosopimuksessa sovituista kauppajärjestelyistä.

Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisen rajan tilanne oli yksi suurimmista kivistä brexit-kengässä, sillä ennen EU-eroa irlantilaiset ja pohjoisirlantilaiset voivat ylittää rajaa vapaasti eikä kaupankäynnille ollut esteitä.

EU on jo kauan painottanut, että sopimuksessa sovittujen toimien käytännön toteutus on brittihallituksen päänsärky. Lisäksi Yhdysvallat tarkkailee Britannian toimia tiiviisti.

Pohjois-Irlannin asioista vastaava ministeri Brandon Lewis kertoi keskiviikkona, että vaikka Britannia oli neuvotellut niin kutsutun Pohjois-Irlannin järjestelyistä "hyvässä uskossa", käytännön toteutukseen on liittänyt huomattavia ja pysyviä haittoja.

–  Yksinkertaisesti sanottuna emme voi jatkaa näin, hän lausui.

Lewis sanoi hallituksen vetoavan unioniin, jotta se katsoisi sopimusta "tuorein silmin" ja tekisi yhteistyötä suhteiden parantamiseksi.

Brexit-sopimuksessa pyrittiin välttämään niin kutsuttu kova raja Irlannin ja Pohjois-Irlannin välillä, mikä käytännössä tarkoittaa, että Pohjois-Irlanti jatkaa EU:n sisämarkkinoilla.

Vuosikymmenien väkivaltaisesta konfliktista aina vuoteen 1998 asti kärsineessä Pohjois-Irlannissa on tänä vuonna leimahtanut jälleen uusia väkivaltaisuuksia, joista osan taustalla on rajajärjestelyiden vastustus.

Monet kuningaskuntaan kuulumisen kannattajat kokevat, että sopimuksessa luodaan käytännössä raja Pohjois-Irlannin ja muun kuningaskunnan välille, ja he tuntevat olonsa petetyiksi.

Byrokratia piinaa yrityksiä

Ehdotuksissaan Britannia on pyytänyt EU:ta keskittymään niihin tuotteisiin, joiden kohdalla riski sisämarkkinoille pääsemisestä Pohjois-Irlannin kautta on "aito". Lisäksi Britannia haluaa häivyttää Euroopan unionin tuomioistuimen roolin.

Jotkin byrokratiaan turhautuneet brittiyritykset ovat jo keskeyttäneet myynnin Pohjois-Irlantiin tai pienentäneet Pohjois-Irlannissa tarjolla olevien tuotteiden valikoimaa.

Esimerkiksi Marks and Spencer -ketju on ilmoittanut, että hyllyillä tulee olemaan vajetta Pohjois-Irlannissa tänä jouluna.

Britannian pääministeri Boris Johnson oli tiistaina puhelinkeskustelussaan Irlannin Micheal Martinin kanssa huomauttanut, että nykyinen järjestely aiheuttaa merkittäviä häiriöitä ja että muutokset ovat välttämättömiä.

EU:n näkökulmasta Britannia tiesi erinomaisesti alusta saakka, millaiseen järjestelyyn se sopimuksessa sitoutui. Unioni pyrkii sopimuksella suojaamaan sisämarkkinoidensa yhtenäisyyttä.

Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin hallinto on seurannut tilannetta huolestuneena. Monet Yhdysvaltain hallinnon edustajat ovat painottaneet, että neuvotteluissa on taattava Pohjois-Irlannin rauhan säilyminen.

Lue myös:

    Uusimmat