Brasilia antoi järisyttävän näytteen iskukyvystään MM-kisoissa – katso ottelun maalit tästä: "Tuo oli tyrmäys"

Brasilia herkuttelee Etelä-Korean kustannuksella – upea kuvio ja ottelu 4–0-lukemiin 1:39
Brasilia herkuttelee Etelä-Korean kustannuksella – upea kuvio ja ottelu 4–0-lukemiin

Brasilialle riitti runsaat puoli tuntia tekemään selvän siitä, kumpi joukkueista menee jatkoon sen ja Etelä-Korean välisessä MM-kisojen neljännesvälieräottelussa. A Selecao eteni kahdeksan joukkoon lopulta lukemin 4–1.

Brasilia ei aikaillut Etelä-Koreaa vastaan hetkeäkään, vaan käynnisti heti murhaavan tehokkaan hyökkäyskoneistonsa vastustajan päädyssä. Seitsemännellä minuutilla syntynyt Vinicius juniorin avausmaali löi alkutahdit ilotulitukselle.

Brasilia iski lähes välittömästi: Vinicius junior laukoi pallon Etelä-Korean verkkoon 1:27
Näin alkoi maalikarkelot.

2–0-osuma syntyi vain viittä minuuttia myöhemmin, kun Etelä-Korean Jung Woo-young rikkoi Brasilian hyökkääjää Richarlisonia epäonnisesti rangaistusalueen sisällä.

Neymar laukoi pallon pilkulta sisään.

Murskaava alku Brasilialta: Neymar latoi rankkarista 2–0-maalin 2:45
Neymar katsoi loppuun asti Kim Seung Gyun liikkeet pilkulta. 

29. minuutilla nähty 3–0-osuma oli puolestaan Richarlisonin näytöstä. Pallotaituruutta seurasi näyttävä seinäpeli, jonka jälkeen Tottenham-hyökkääjä viimeisteli varmasti ohi korealaisvahti Kim Seung Gyun.

Mitä taituruutta! Richarlisonin 3–0-maali hivelee silmiä 0:54
Richarlisonilta komea taidonnäyte.

Käynnissä oli 36. minuutti, kun keskikenttämies Lucas Paqueta sai tyylitellä Vinicius juniorin keskityksen maltillisella laukauksella suoraan ilmasta. 4–0-lukemissa mentiin myös tauolle.

– Tuo oli tyrmäys, MTV Urheilun asiantuntija Antti Niemi pelkisti tv-studiossa.

Brasilia herkuttelee Etelä-Korean kustannuksella – upea kuvio ja ottelu 4–0-lukemiin 1:39
Lucas Paqueta herkutteli neljännen Etelä-Korean verkkoon.

Etelä-Korea sai toisella puoliajalla pienen lohdun, kun vaihtopelaaja Seung-Ho Paik tälläsi komean kaukolaukauksen ohi muuten loistavasti torjuneen brassivahti Alissonin.

Etelä-Korean Seung-Ho Paik tälläsi unelmavedon Brasilian verkkoon 1:12
Etelä-Korea kavensi 1–4:ään.

Brasilian päävalmentaja Tite käytti pelisilmäänsä ottelun lopussa vaihtamalla Alissonin tilalle joukkueen kolmosvahdin Weverton Pereira Da Silvan. Näin jokainen MM-kisoihin valittu pelaaja 26 miehen joukkueesta on päässyt pelaamaan turnauksessa.

Brasilia kohtaa puolivälieräottelussaan Kroatian, joka kaatoi tiistaina Japanin rangaistuspotkukilpailussa 1–1-tasurin jälkeen. Kroatian ja Brasilian välinen puolivälieräottelu pelataan perjantaina kello 17 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat