Bonon uhkailu johti turvatoimien kiristämiseen – U2-laulaja kiitteli poliisia lavalla

U2:n sunnuntain konsertti Tukholmassa peruttiin Bonoon kohdistuneen uhan vuoksi. Maanantain keikalla laulaja kiitteli poliisin toimia.

Megayhtye U2:n neljän esiintymisen sarjan Tukholman Globen-areenassa piti päättyä eilen maanantaina. Yhtyeen sunnuntain konsertti kuitenkin peruttiin turvallisuussyistä ja siirrettiin tiistai-illalle.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan laulaja Bono, 55, kiitteli maanantain keikalla poliisin toimia vuolaasti.

– Olemme iloisia, että olemme Tukholmassa ja pääsemme soittamaan keikan. Olette ehkä kuulleet eilisestä turvallisuusongelmasta. Minun täytyy sanoa, että yleisömme suhtautui asiaan aivan mahtavasti, kuten myös poliisi, Bono hehkutti spiikissään loppuunmyydyn areenan edessä.

– Poliisi oli joka puolella. Tavallisesti se ei ole lainkaan hyvä asia, mutta eilen illalla se tuntui siltä. Haluamme siis sanoa poliisille: kiitos, että olitte varuillanne. Kiitos, että piditte huolta yleisöstä ja esiintyjistä. Keikan peruminen oli vaikeaa, mutta se oli oikein tehty. Ja nyt saamme olla Tukholmassa yhden ylimääräisen päivän, laulaja jatkoi.

Sisäänpääsyjonot maanantain konserttiin venyivät paikoin pitkiksi, koska yleisön laukut tarkastettiin erittäin tarkasti. Pahoilta viivästyksiltä kuitenkin vältyttiin.

– Kaikki sujui suunnitellusti ja luvassa on fantastinen konsertti, kommentoi konserttijärjestäjä Live Nationin edustaja Kristofer Åkesson.

Expressenin mukaan Bonon tytär Jordan oli Tukholmassa mukana isänsä tukena. Lisäksi henkivartija tarkkaili laulajaa jatkuvasti, myös laulajan lähtiessä autosaattueessa hotellilta konserttipaikalle ja palatessa takaisin majapaikkaan.

Lehdessä kerrotaan lähes parinkymmenen turvamiehen kiertäneen esiintymislavan läpi ennen U2:n nousua lavalle.

Turvamiehen virhe

Aiemmin maanantaina Tukholman poliisi tiedotti, että sunnuntain keikan peruuntumisen voidaan sanoa johtuneen turvamiehen tekemästä virheestä.

Aluksi paikalle saapuneille ihmisille sanottiin, että esitys on myöhässä lippuongelman vuoksi. Hetkeä myöhemmin konserttiareenaa alettiin evakuoida.

Aftonbladetin mukaan evakuointi aloitettiin, koska areenalle oli päässyt sisään mies, jolla on laukussaan ase. Poliisin mukaan mies olisi uhkaillut Bonoa.

Lehti kertoo, että turvaporteille saapunut mies oli näyttänyt asetta laukussaan ja sanonut olevansa poliisi, ja unohtanut vahingossa jättää aseen töihin. Mies oli päästetty areenalle. 

Expressen-lehden mukaan mies on nyt tunnistettu poliisiksi. Asia etenee seuraavaksi syyttäjänvirastoon. Tapaus edennee virkarikkeenä tai aserikoksena.

Lue myös:

    Uusimmat