Bob Dylanin ensimmäinen nauhoitus huutokaupan

Popmusiikin elävän legendan Bob Dylanin varhaisin tunnettu nauhoitus myydään huutokaupassa. Dylan teki kyseisen neljän laulun nauhan kouluaikoinaan vuonna 1959.

Nauhoituksen pistää myyntiin Dylanin koulukaveri, jonka kasettinauhurilla äänitys tehtiin. Aarteen omistajalla saattaa olla jopa suomalaiset sukujuuret, sillä hänen nimensä on Ric Kangas. Dylan on syntynyt ja käynyt koulua Minnesotassa, minne on aikoinaan muuttanut runsaasti ihmisiä Suomesta ja Skandinaviasta.

Äänitteen kauppaa Heritage Auction Galleries 6. ja 7. lokakuuta pidettävässä huutokaupassa. Nauhan myyntihinnaksi on arvioitu noin 20 000 euroa.

Nyt myytävän nauhan musiikki on mukana myös Martin Scorsesen tuoreen No Direction Home -dokumenttifilmin soundtrack-albumilla.

Scorsesen dokumentin lisäksi 65-vuotias Bob Dylan on ollut esillä viime aikoina hyviä arvosteluja keränneen uutuusalbuminsa Modern Times myötä. Suomen albumilistalta levy löytyy tällä hetkellä sijalta 28.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat