Yksi jo perinteiseksi muodostunut moite Samsungin Android-laitteiden yhteydessä on ollut puhe niin sanotusta bloatwaresta, eli runsaasta määrästä esiasennettuja sovelluksia ja muuta ohjelmistoa. Samsungilla on kuitenkin otettu jonkin verran vinkistä vaaria, ja pientä karsintaa on tapahtunut. Tässä katsaus Samsung Galaxy S7 edgen esiasennettuihin sovelluksiin.

Esiasennettuina ovat esimerkiksi Googlen tavanomaiset Android-sovellukset sekä muutamat Samsungin sovellukset ja sovelluskauppa, kun taas Facebookista, Instagramista ja Microsoftin Office-paketista mukana ovat latauskuvakkeet. Kun kaikkilatauskuvakkeet sekä oman testipuhelimeni kohdalla Elisan SIM-kortin mukana tullut palveluvalikko lasketaan mukaan esiasennettujen sovellusten kanssa, on sovellusvalikossa 40 kohdetta, ennen kuin mitään ekstraa on sovelluskaupasta ladattu.
Suomessa olemme sikäli hyvässä asemassa, että puhelimet eivät yleensä kärsi jälleenmyyjien tai operaattoreiden bloatwaresta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa AT&T-operaattorin myymissä Galaxy S7 -malleissa on peräti 10 operaattorin omaa sovellusta kaiken muun lisäksi.



