Blindness

Tuotantovuosi: 2008. Ohjaus: Fernando Meirelles. Jakelu: Sandrew Metronome. Kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 1.78:1. Ääni: DD 5.1. Kesto: 1h 56min. Julkaisupäivä: 18.3.2009.

José Saramagon romaaniin Kertomus sokeudesta pohjautuvassa BlindnessissaMark Ruffalon esittämä silmälääkäri saa saman sairauden kuin yksi hänen potilaistaan: mies menettää äkisti näkönsä. Mustan sijaan hän näkee kuitenkin pelkkää valkoista. Samanlaisia tapauksia alkaa ilmaantumaan ympäri kaupunkia, ja paniikin levitessä sairastuneet eristetään ankeaan laitokseen. Näkevissä pelkoa herättäviä sairastuneita kohdellaan kurjasti, ja nämä kutakuinkin jätetään oman onnensa nojaan heille toimitettavia ruokalähetyksiä lukuunottamatta. Yksi laitoksen asukkaista ei kuitenkaan ole sokeutunut: miehensä rinnalle jäänyt silmälääkärin vaimo (Julianne Moore), joka näkee rappeutuvat olosuhteet laitoksen ystävällisen ilmapiirin muuttuessa kurjuudeksi sen väestön kasvaessa.

City of Godin ja The Constant Gardenerin ohjaaja Fernando Meirelles tekee Blindnessista visuaalisesti mielenkiintoisen, ja kirkkaanvaalea yleisilme virittää katsojan hyvin tunnelmaan. Blindness ei yritä selvittää, mikä sokeuden on aiheuttanut tai miten tervehtyä siitä, vaan se keskittyy kuvaamaan laitoksen asukkaista koostuvaa pienoisyhteiskuntaa ja ihmisten erilaista suhtautumista vaikeaan tilanteeseen.

Näyttelijöissä ei ole mitään vikaa, mutta puolitiehen jäävät hahmokuvaukset verottavat tarinan mielenkiintoa. Vaikka näemmekin joitakin hahmoja vähän ennen näiden laitokseen astumista, Ruffaloa ja Moorea lukuunottamatta hahmokuvaukset jäävät melko ohuiksi. Täten elokuvan viettäessä merkittävän osan ajasta laitoksen seinien sisällä tarina tuntuu junnaavan hieman paikoillaan.

Blindness kuvaa mielenkiintoisesti epidemian kaltaisesti leviävän sokeuden aiheuttamaa paniikkia. Sokeutuvien epäinhimillinen kohtelu tuntuu kuitenkin lopulta epärealistiselta, ja kun lääkärin apua loukkaantuneelle laitoksen asukille vartijoilta pyytävää sokeutunutta kohdellaan kuin 28 Days Laterin raivotautiin sairastunutta, jää katsoja toivomaan, että laitoksen ulkopuolinen maailma antaisi edes puolivillaisen selityksen kyynisyydelleen. Ohjaaja saattaa yrittää tehdä näin kärjistäen pointin sokeiden kohtelusta yhteiskunnassa, mutta hän tekee sen kyseenalaisella menestyksellä. Blindness on viihdyttävä elokuva, mutta lähtöasetelmassa olisi epäilemättä ollut ainesta parempaan.

Ekstoissa on tarjolla 52-minuuttinen dokumentti elokuvan tekemisestä, kuvagalleria ja elokuvan traileri.

Elokuva: ***½

Ekstrat: ***

Teksti: Atso Suopanki

Lue myös:

    Uusimmat