Björk hurmasi yleisön Flow'ssa

Björk esiintyi sunnuntaina Helsingissä.

Suomeen hartaasti odotettu vaihtoehtopopin ikoni Björk loi maagisen tunnelman Flow Festivalille. Sunnuntain pääesiintyjänä nähty islantilaistähti esiintyi liki 20000-henkiselle yleisölle.

Täyteen pakkautunut Suvilahden vanha teollisuusmiljöö kihisi odotuksesta, kun Björk astui lavalle sinisessä peruukissa ja kimaltelevassa mustia lonkeroita pursuilevassa asussa.

Keikka alkoi maailman synnystä kertovalla Cosmogony-biisillä tuoreimmalta Biophilia-albumilta. Seuraavaksi kuultiin hypnoottisen vaaniva Hunter 1990-luvun tuotannosta. Björk kiitteli hurraavaa yleisöä suomeksi.

Kunnianhimoisen Biophilia-projektin konserttikiertueelta odotettiin etukäteen sekä visuaalista että musiikillista spektaakkelia. Flow'ssa Björkin lisäksi lavalle nousivat islantilainen naiskuoro, perkussionisti Manu Delagu sekä Biophilia-nettisovellusten luoja Max Weisel.

Björk toivoi, ettei keikalla valokuvattaisi, jotta hän voisi keskittyä esiintymiseen sataprosenttisesti. Viimeksi Björkiä odotettiin Suomeen vuonna 2008, mutta keikka peruuntui laulajan ääniongelmien takia.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat