Beyoncé avautuu traumaattisesta synnytyksestä – viikkoja vuodelevossa ja hätäleikkaus

Beyonce ja Jay-Z julkaisivat yllättäen yhteisalbumin 1:33

Muusikko Beyoncé synnytti kaksoset kesäkuussa 2017. Hän paljastaa Voguen harvinaisessa haastattelussa, että synnytykseen liittyi hengenvaarallisia komplikaatioita.

VIDEO: Beyoncé ja Jay Z julkaisivat yhteisalbumin

Maailman suosituimpiin laulajiin kuuluva Beyoncé, 36, ja tämän puoliso, räppäri Jay Z, saivat vuosi sitten kaksoset. Beyoncé kertoo Voguen haastattelussa, ettei raskaus sujunut ongelmitta.

Laulajan paino nousi liki sataan kiloon raskausmyrkytyksen aiheuttaman turvotuksen vuoksi. Ennen synnytystä hän oli ollut vuodelevossa kuukauden.

– Terveyteni ja lapseni olivat vaarassa, joten minulle tehtiin keisarinleikkaus. Vietimme viikkoja vastasyntyneiden teho-osastolla, Beyoncé kertoo.

Beyoncélla meni kuukausia siihen, että hän toipui hätäleikkauksesta. Hänen kehonsa tuntui ja näytti tyystin erilaiselta. Lopulta hän oppi pitämään uusista kurveistaan.

– Olin selviytymistilassa, mutta tajusin sen vasta kuukausia myöhemmin. Toipumiseni aikana rakastin ja pidin huolta itsestäni ja kurvikkaammasta kehostani. Hyväksyin sen, mitä vartaloni halusi.

Lopulta laulaja alkoi valmistautua keikkaansa Coachella-festivaalilla. Hän alkoi noudattaa vegaanista ruokavaliota ja jätti kahvin, alkoholin sekä mehut. Hän kuitenkin korostaa olleensa kärsivällinen muutoksen suhteen.


– Yhä tänäkin päivänä käteni, hartiani, rintani ja reiteni ovat suuremmat. Minulla on vähän vatsaa, mutta en kiiruhda kilojen karistamisessa. Mielestäni se on aitoa.

– Heti, kun minusta tuntuu, että olen valmis tavoittelemaan pyykkilautavatsaa, vedän hirviömoodin päälle ja teen kaikkeni sen eteen. Mutta toistaiseksi kelpaan itselleni näin.  

Lue myös:

    Uusimmat