Avuntekijä Heikki Hurstin leipäjono on tänään viimeistä kertaa auki, mutta ruoka-apu jatkuu – “Oli korona tai ei, niin ihmisillä on nälkä”

Mitä hallituksen toimet tarkoittavat leipäjonoille? Heikki Hursti kertoo, miten koronalta suojaudutaan ruoka-avussa 3:40
Videolla Heikki Hursti kertoo, miten ruoka-apu jatkuu koronatilanteen aikana.

Koronaviruksen leviäminen vaikuttaa myös ruoka-avun jakamiseen. Helsingin Kalliossa toimivaa ruoka-apua pyörittävä Heikki Hursti kertoo, että ruoka-avun antamista jatketaan tilanteesta huolimatta. Perinteinen leipäjono kuitenkin katoaa katukuvasta tautiriskin vuoksi.

– Oli korona tai ei, niin ihmisillä on nälkä, Hursti sanoo.

Toistaiseksi viimeisessä niin kutsutussa leipäjonossa pidetään metrin välimatka edelliseen jonottajaan ja sisälle ruuan ruoka-avun tiloihin pääsee vain kymmenen henkeä kerrallaan. Paikalla työskentelevät huolehtivat käsienpesusta ja käyttävät suojamaskeja, ja asiakkaat saavat paikalla käsidesiä. Näillä varotoimilla ehkäistään koronan leviämistä.

"En tiedä kuolisivatko ihmiset nälkään vai koronaan"

Tämän päivän jälkeen ruoka-apua jaetaan siten, että ruokaa kerätään liikkeiltä, pakataan valmiiksi ruokapusseiksi ja jaetaan kirkon ja kaupungin kautta pienryhmille. Näin apu pyritään viemään sitä tarvitseville.

Hursti kertoo, että ihmisiä halutaan auttaa niin pitkälle kuin voidaan. Myös uusia vapaaehtoisia on ilmoittautunut koronan puhkeamisen jälkeen.

– Jos ruoka-apu loppuu, niin ihmiset joutuisivat todella vaikeisiin tilanteisiin. En tiedä kuolisivatko ihmiset nälkään vai koronaan, Hursti pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat