AVA Elokuva: Stepfordin naiset

Satiirinen trilleri Stepfordin naiset nähdään AVAlla lauantaina 25.05. Oletko nähnyt leffa? Jaa elokuvakokemuksesi ja voita!

Tv-pomo Joanna Eberhart (Nicole Kidman) muuttaa perheineen idylliseen Stepfordiin, missä kaikki on melkein liiankin täydellistä. Etenkin vaimot, jotka ovat kuin toistensa klooneja. Samalla kun menestyvät aviomiehet tekevät uraa, täydelliset rouvat hoitavat kauniita koteja uskomattomassa sopusoinnussa.

Mitä yhteisössä oikein tapahtuu? Ja mitä miehet loppujen lopuksi puuhaavat klubillaan? Modernin elämän ilmiöitä ja perinteitä nälvivä komedia perustuu Ira Levinin romaaniin, joka filmattiin ensimmäisen kerran vuonna 1975.

Kidman ohella elokuvaa tähdittävät Glenn Close, Bette Midler ja Christopher Walken.

"Näyttelijätyö ehdotonta huipputyötä, vaikka subjektiinen mielipide itse käsikirjoituksesta keskinkertaisuuteen menevä. Näyttelijät pelastavat leffan ja ohjaajalla helppo muuttaa keskikertaisuus korkeammalle tasolle" Riitta

"Näin elokuvan Stepfordin naiset pian sen uudelleen ilmestymisen jälkeen. En tuntenut tarinaa ennestään ja elokuva olikin todella hyvin tehty ja on jäänyt mieleen vaikka aikaa on kulunut kohta kymmenen vuotta sen näkemisestä." Johanna

"On todella hauska leffa, ei kannata missata ja ne miehet... robottivaimoja, koska ei pärjää oikeiden naisten kanssa, hiukan surkuhupaisaa." Leena

(Stepford Wives) Ohjaaja: Frank Oz, USA 2004, 93'.Pääosissa: Nicole Kidman, Matthew Broderick, Bette Midler, Glenn Close, Christopher Walken, Roger Bart, Jon Lovitz. Elokuva nähdään AVAlla lauantaina 25.05. klo 22.35.


Oletko nähnyt Stepfordin naiset -leffan? Jaa leffakokemuksesi ja osallistu kilpailuun. Kaikkien elokuvakokemusten kirjoittajien kesken arvotaan Finnkinon leffalippuja!Lue ohjeet.

Lue myös:

    Uusimmat