Automies Esko Kiesi kannattaa Autotonta päivää ja moittii bensasyöppöjen, käytettyjen autojen tuontia

Suomen ehkä tunnetuin autoalan ammattilainen eli Audin entinen myyntijohtaja, nykyisin konsulttina vaikuttava Esko Kiesi kannattaa Autoton päivä-tempausta.

Teemapäivän tarkoitus on herätellä ihmisiä pohtimaan ekologisempaa liikkumista.

- Tällainen teemapäivä on ihan hyvä ja paikallaan. Autoalalla päivän sana onkin ecomobility. Se tarkoittaa, että kuhunkin liikkumistarpeeseen löytyisi aina ekologisin ratkaisu, Kiesi sanoo.

Kiesi itse puuhaa parhaillaan valtavan, Hämeenlinnaan tulevan autokauppakeskuksen konsulttina. Liikekeskuksessa pinta-alaa automyynnille tulee olemaan noin 50 000 neliötä, ja jättikaupan on määrä avautua vuonna 2014.

- Kaikilla edustajilla, jotka tulevat tähän uuteen autokauppakeskukseen on yksi ylevä päämäärä. Se päämäärä on saada uusia autoja nykyistä enemmän liikenteeseen.

Kiesin mielestä on mitä epäekologisinta, että Suomeen tuodaan jatkuvasti isokulutuksisia käytettyjä autoja mm. Saksasta.

- Valtiovallan pitäisi suitsia tätä epäekologista tuontia mahdollisuuksien mukaan. Vanhat isomoottoriset autot kuluttavat paljon ja aiheuttavat paljon päästöjä. Polttoaine on toki kallistunut, mutta pelkkä menoveden hinnannousu ei näytä vaikuttavan riittävästi vanhojen autojen tuontiin ja ostoon.

Kiesi otaksuu, että hiilipäästöttömät sähköautot yleistyisivät nopeammalla tahdilla, jos myös sähköyhtiöt tulisivat mukaan tarjomaan palveluita autojen ylläpitoon ja huoltoon.

- Olisi hyvä, jos sähköenergian myyjät pystyisivät tulevaisuudessa olemaan mukana sähköautojen akkujen myynnissä, vuokraamisessa ja huolloissa.

Autoton päivä on eurooppalainen teemapäivä, jota vietetään 22. syyskuuta. Autottomana päivänä kaupunkien joukkoliikenneyhtiöt kannustavat ihmisiä joukkoliikenteen käyttöön lippualennuksilla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat