Autoliitto lyö nyrkkiä pöytään: "Auton käyttötarve ei rajoitu maaseudulle, kuten usein annetaan ymmärtää"
Tänä vuonna 100 vuotta mittariinsa saava Autoliitto kerää nimiä vetoomukseen liikkumisen vapauden puolesta. Autoliiton mukaan ihmisillä tulee jatkossakin olla mahdollisuus valita vapaasti itselleen parhaiten soveltuva liikkumismuoto.
Autoliittoa edeltäneen Autoklubin perustamisesta tulee marraskuussa kuluneeksi 100 vuotta. Vaikka sataan vuoteen on mahtunut paljon muutosta, on Autoliiton ydintehtävä eli autoilijoiden etujen valvominen pysynyt sen mukaan samana.
Autoliitto keräsi viime syksynä suomalaisilta tarinoita siitä, mihin he tarvitsevat autoa. Tarinoita kertyi lähes kolme tuhatta. Ylivoimaisesti suurin osa kertoi tarvitsevansa autoa työssäkäyntimatkoihin ja muuhun välttämättömään asiointiin, kuten lasten hakemiseen ajoissa päiväkodista, kauppamatkoihin ja omien ikääntyneiden vanhempien asioiden hoitamiseen.
– Autoa käyttävät aivan tavalliset työssäkäyvät ihmiset arjen asioihin, joiden hoitaminen ei käytännössä ilman autoa onnistu. Silmiinpistävää oli myös se, että auton käyttötarve ei rajoitu maaseudulle, kuten monesti annetaan ymmärtää. Auto on ylivoimainen kulkuneuvo pääkaupunkiseutua myöten varsinkin asiointimatkoja yhdisteltäessä, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.
"Henkilöautoilua ei pidä keinotekoisesti hankaloittaa"
Autoliiton mukaan autoilua ei saa hankaloittaa tai tehdä siitä kalliimpaa vain siksi, että ihmisiä saataisiin ohjattua muiden liikkumismuotojen käyttäjiksi.
– Ihmiset valitsevat aina itselleen parhaiten sopivan kulkumuodon. Valintaan vaikuttaa kustannusten lisäksi, saatavuus, joustavuus, matka-aika, turvallisuus ja moni muu asia. Henkilöautoilua ei pidä keinotekoisesti hankaloittaa, jotta ihmiset siirtyisivät käyttämään itselleen huonommin soveltuvaa kulkumuotoa. Meidän ei pidä tahallaan kurjistaa Suomessa asumista, työskentelemistä ja yrittämistä, Nieminen painottaa.
Autoliitto kerää juhlavuotensa aikana nimiä vetoomukseen, jonka allekirjoittaneet edellyttävät, että kansalaisilla olisi jatkossakin mahdollisuus valita vapaasti parhaiten sopiva liikkumismuotoa, jotta autoilun kustannuksia ei kohtuuttomasti nosteta, ja että autoilun sujuvuutta ei heikennetä ja matka-aikoja pidennetä tarkoitushakuisesti.
Vetoomuksen voi allekirjoittaa Autoliiton verkkosivuilla.
Lähde: Autoliitto
Uusimmat
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
Lataa lisää