Kolmevuotiasta australianpaimenkoira Viliä on pennusta asti koulutettu käyttämään kuononsa loistavaa hajuaistia kadonneiden ihmisten etsimiseen. Vili ei ole vielä ihan valmis pelastuskoira, mutta se on jo päässyt kokeilemaan taitojaan tositilanteessa.
Vilin kuonoa tarvittiin ensimmäistä kertaa Tuusulan maalaismaisemissa järjestettyjen pikkujoulujuhlien jälkeen.
– Eräs miesvieras oli nauttinut kerta kaikkiaan liikaa alkoholia, ja hänen vaimonsa päätti, että nyt lähdetään taksilla kotiin. Mies jäi odottamaan autoa ulos, mutta sen saapuessa häntä ei näkynyt enää missään, Vilin omistaja, Vibeke Löfgren kertaa illan tapahtumia.
Miestä lähdettiin etsimään porukalla ja hänen peräänsä huudeltiin, mutta hänestä ei näkynyt jälkeäkään. Löfgren päätti hakea avuksi koiransa Vilin, jota oli jo jonkin aikaa koulutettu kadonneiden etsimiseen.
Pitäisikö sittenkin soittaa poliisit?
– Oletimme, että mies oli lähtenyt kävelemään kotiinsa päin, joten lähdimme Vilin kanssa etsimään häntä hänen kotimatkansa varrelta. Tosin hänen vaimonsa oli jo kulkenut reitin edestakaisin taksilla, eikä miestä ollut näkynyt, Löfgren kertoo.
Löfgren muistaa jossakin vaiheessa ajatelleensa, että touhussa ei ole mitään järkeä. Hän päätti kulkea Vilin kanssa vielä yhden mutkan kautta, ja sen jälkeen soittaa suosiolla poliisille. Tuskin Vili ketään löytäisi, eihän se ollut vielä lähellekään valmis pelastuskoira. Löfgren tiesi, että mies oli pukeutunut kevyesti, ja ulkona oli muutama pakkasaste. Ei kannattanut ottaa turhia riskejä. Parempi olisi soittaa poliisille.
– Olin juuri lopettamassa etsimisen, kun Vili yhtäkkiä pysähtyi metsän reunaan ja alkoi haukkua aivan vimmatusti. Missään ei näkynyt ketään, joten menimme lähemmäksi. Mies oli nukahtanut metsään. Hän nukkui niin sikeästi, ettei ensin meinannut herätä, vaikka Vili haukkui vieressä.
Ilman Viliä miestä ei olisi löydetty ajoissa. Hän makasi sen verran syvällä pimeässä metsässä, että tieltä käsin häntä ei pystynyt näkemään. Kylmä joulukuinen ilma olisi lopulta koitunut pelkkään juhlapukuun sonnustautuneen miehen kohtaloksi.
– Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, kun löysimme miehen. Itkin ja nauroin samanaikaisesti, kun tajusin, että Vili on todellakin pelastanut ihmisen hengen, Löfgren muistelee.
Koulutus jatkuu
Vilin on päässyt tositoimiin jo toisenkin kerran, mutta silloin etsintä ei päättynyt yhtä onnellisesti. Toisella kerralla haettiin eksynyttä dementikkoa, mutta häntä ei valitettavasti löydetty ennen kuin oli liian myöhäistä.
Vaikka Vili onkin jo osoittautunut olevansa hyvä etsijä, koulutus jatkuu edelleen. Löfgren kertoo, että harjoitteluun kuluu useampi tunti viikossa, ja valmista pitäisi olla ehkä kolmen vuoden päästä.