Atlantiksen kadonnut valtakunta

”Atlantiksen rannikko on vuoristoista, mutta saaren keskustaan päin mentäessä maasto lähtee viettämään alaspäin ja muuttuu hedelmälliseksi tasangoksi. Siellä on runsaasti erilaisia mineraaleja ja riistaa, myös norsuja, samoin kuin metsää ja syötäväksi kelpaavia kasveja.”

Kadonneista mantereista kertovista tarinoista kiehtovin ja tunnetuin lienee Atlantiksen taru. Ensimmäisen kerran Atlantis mainitaan Antiikin filosofi Platonin kirjoittamissa Timaioksen ja Kritiaksen dialogeissa, jotka kirjoitettiin noin 350 eKr. Keskustelussa Kritias kertoo Atlantiksesta, josta hän oli kuullut isoisältään. Tämä oli puolestaan kuullut tarinan ateenalaiselta runoilijalta Solonilta, jolle sen oli kertonut egyptiläinen pappi.

Tarinan mukaan aikojen alussa jumalat arpoivat, mikä osa maailmasta kuuluisi kenellekin. Meren jumala Poseidon sai Atlantiksen mantereen, joka sijaitsi Atlantin valtameressä nykyisen Gibraltarin salmen vieressä. Atlantiksesta rakennettiin rikas ja mahtava kuningaskunta, ja sen asukkaat olivat aluksi hyveellisiä ja lakeja noudattavia.

”Atlantis ja sen asukkaat väheksyivät kaikkea muuta paitsi hyveitä, eikä rikkauksilla ollut paljonkaan arvoa heidän silmissään.”

Meren syvyyksiin

Atlantis ei kuitenkaan kukoistanut pitkään. Sen asukkaat muuttuivat ahneiksi. Rikkaus muodostui ylivoimaiseksi taakaksi, ja he alkoivat käyttäytyä paheellisesti.

”Heidän arvokkaimman aarteensa loisto oli katoamassa. Heihin oli tarttunut alhainen himokkuus ja ylpeys omasta voimasta.”

Atlantislaiset yrittivät vallata Euroopan ja Aasian. Ylijumala Zeus halusi hillitä heidän maallisia pyrkimyksiä ja palauttaa heidän puhdasmielisyytensä. Hän päätti rangaista Atlantista. Platonin Timaios-dialogissa kerrotaan, että Atlantis vajosi mereen maanjäristysten ja tulvan myötä yhden vuorokauden aikana. Kritiaan mukaan katastrofi tapahtui 9 000 vuotta ennen tarinan kertomista eli noin 11 000 vuotta sitten.

Vuosisatojen spekulaatio

Kuva: futureimagebank.com/Aimo Holtari

”Atlantiksen 22,5 kilometriä leveään pääkaupunkiin kuului kanavia, muureja, puutarhoja, kasarmeja ja yleinen hevoskilparata. Ne sijaitsivat maavyöhykkeillä, jotka ympäröivät kuninkaanlinnaa ja kaupunginsuojelijan, merenjumala Poseidonin temppeliä.”

Atlantis oli mukana kreikkalaisissa kirjoituksissa seuraavan kerran vasta yli 300 vuotta Platonin jälkeen. Keskiajalla Atlantiksen olemassaolo oli yleisesti hyväksytty näkemys, ja löytöretket lisäsivät uudelleen spekulaatiota kadonneesta mantereesta. Yhdysvaltalainen lakimies Ignatius Donelly julkaisi kirjan Atlantiksesta vuonna 1882. Sitä pidetään tärkeänä tekijänä tarun säilymisen kannalta, sillä se toi Atlantiksen laajempaan tietoisuuteen. Donellyn mukaan valtava joukko todisteita viittaa siihen, että Atlantin valtameressä on täytynyt olla mahtava, korkean kulttuuritason saavuttanut valtakunta. Sen tuho saattoi hänen mukaansa aiheutua maanjäristyksistä, tulivuorenpurkauksista tai tulvista. On myös arveltu, että tuho olisi aiheutunut maapalloa kohdanneen suuremman onnettomuuden, esimerkiksi asteroidin, seurauksena.

Tutkijat ja harrastelijat ovat aikojen saatossa sijoittaneet Atlantiksen Atlantin valtameren lisäksi kymmeniin eri paikkoihin ympäri maailmaa, muun muassa Ruotsiin, Välimerelle, Mongoliaan, Meksikoon, Intian valtamerelle ja jopa Saharaan. Atlantiksen taru houkuttelee matkaajia edelleen myös Santorinin saarelle.

Atlantiksen taru on yhdistetty muun muassa Kreikan minolaisen kulttuurin tuhoutumiseen ja Bermudan kolmion arvoitukseen. Sitä on pidetty jopa ihmisten muinaisena alkukotinakin. Myös monien kansojen, muun muassa Espanjan baskien ja Saharan tuaregien, on ajateltu olevan Atlantiksen tuhosta pelastuneiden ihmisten jälkeläisiä.

Totta vai tarua?

Atlantista ovat tutkineet aikojen kuluessa monet eri tieteenalojen tutkijat sekä harrastajat, mutta mitään yhtäpitäviä todisteita sen olemassaololle ei ole löytynyt. Nykytiede niin historian, arkeologian kuin geologiankin taholta on hyvin pitkälti kumonnut teoriat Atlantiksen olemassaolosta ja tuhoutumisesta.

Oliko Atlantis sitten vain Platonin, Kritiaan, Solonin tai egyptiläisen papin sepittämä tarina? Joka tapauksessa tämä värikäs ja yksityiskohtainen myytti kiehtoo ihmisiä vielä tänäkin päivänä. Ehkä me tarvitsemme myyttejä ja tarinoita selvitäksemme arjen tylsyydestä. Kenties Atlantiksen tarukin on alun perin syntynyt vain tätä tarkoitusta varten. Joka tapauksessa Atlantis on kukoistanut, joko oikeassa maailmassa tuhansia vuosia sitten, tai ainakin kautta historian ihmisten mielissä.

”Myös viljelty puunhedelmä ja kuiva maan jyvähedelmä, joka on tarkoitettu meille ruoaksi, ja kaikki mitä yleisesti käytämme ravinnoksemme, ne monet kasvilajit, joita kutsumme nimellä vihannekset, edelleen nestemäiset, kiinteät tai öljymäiset puiden antimet, niin nuo vaikeasti varastoitavat hedelmätarhan tuotteet, huvin ja nautinnon vuoksi syntyneet, joita asetamme liikaa syöneiden eteen tervetulleeksi jälkiruoaksi − kaikkea tätä tuo jumalien siunaama saari silloin kasvatti auringon alla kauneimmissa muodoissaan ja ihmeteltävän ylitsevuotavasti.”

Teksti: Maria Hiltunen

Lähteet ja lainaukset: Salaisuuksien saatossa, Oy Valitut Palat 1999, Tiedon rajamailla, Oy Valitut Palat 1988