Mainos

Atik Ismail kertoo kaiken: Ura päättyi alkoholistina – paskaiset kalsarit roskiksessa riitti

Atik Ismailin ura kulki käsi kädessä alkoholin kanssa. Nyt hän on ollut 25 vuotta raittiina, mutta toinen addiktio on vienyt rahat vielä tänäkin päivänä.

Atik Ismailin elämäkertakirja Pelimies (Minerva) on rehellinen tarina jalkapallotaiturista, jossa on vikansa. Ismail ei peittele sitä, millaista osaa alkoholi näytteli hänen uransa varrella. Monen pelikauden tarina on samanlainen: keväällä hän on huippukunnossa ja intoa täynnä, seurauksena maaliverkko heiluu. Kesällä terassit, festarit ja muut houkutukset vievät kosteille retkille ja syksyllä pelaaminen on tahmeaa.

Tataariperheeseen Helsingissä syntynyt Ismail harrasti kaksoisveljensä kaikkea mahdollista Helsingin Haagassa. Lajeja oli joka lähtöön mutta jalkapallosta Atik Ismail tunnetaan. Kaudella 1975 hän pääsi pelaamaan HJK:n edustusjoukkueessa ensimmäiset mestaruussarjan ottelunsa. Seuraavana vuonna hän oli valmis murtautumaan läpi, reitti porukkaan mukaan oli helppo.

– Harjoittelin kolmasti päivässä. Odotin herkeämättä kauden avausta. Tiedostin, että tämä tulee olemaan läpimurtovuoteni. Taakse jäivät elämykselliset juniorivuodet. Niistä sain olla kiitollinen monille valmentajille ja monelle lajille. Nuorena ja uhmakkaana, taitavana sekä luovana persoonana minut hyväksyttiin suhteellisen helposti miesten joukkoon. Varmasti viinallakin oli oma osuutensa. Ei ollut mikään poikkeus, että harjoitusten jälkeen osa porukastamme suunnisti läheisiin ravintoloihin. Viisi Penniä, Varras ja Hallinkorva sijaitsivat aivan Pallokentän läheisyydessä. Näissä kapakoissa minulle tuli viimeistään tunne, että olin paikkani joukkueessa ansainnut, enkä luopuisi siitä koskaan. En koskaan, Ismail kirjoittaa.

Vaikka Ismail raivasi paikkaansa HJK:ssa, ammattilaisuus toi haasteensa, sillä aikaa oli riittämiin. Se ja kesäinen sää vetivät kosteille reissuille.

– Päätin lähteä Tanskaan Roskilden festivaaleille, joilla Wigwam esiintyi. Tai minun piti mennä, mutta kostean laivamatkan jälkeen heräsin aamulla Viking Linen putkasta. Sieltä päästyäni kävelin kovassa kohmelossa lähimpään pubiin, joka löytyikin aivan sataman läheisyydestä. Siellä se päivä sujuikin siihen malliin, että rahaa ei ollut enää jäljellä kuin 50 markkaa. Eikä sillä ihan Tanskaan asti matkustettaisi. Hyvä kun takaisin Stadiin, Ismail muistelee.

Syksyllä kutsui vaihtopenkki.

Ryyppyputki kesken ensimmäisen ulkomaanpestin

Penkittäminen sai Ismailin katselemaan muualle. Hän oli siirtynyt Kiffeniin, joka oli hengeltään enemmän Ismailin rocksieluun sopiva. Seuraavana vuonna, 1977, kuvio toistui, Ismail oli keväällä huippukunnossa.

– Kevätkierroksen jälkeen johdin maalitilastoa kymmenellä osumalla. Tuli liian pitkä ja kuuma kesä. Ja liian kostea syksy.

Kesällä HJK-pomo, Ismailin kovasti arvostama Paavo Einiö saapui hänen luokseen ja vakuutti paluusta valkosinisiin. Juopottelun takia oli velkaa, mutta kotiinpaluu korjaisi tätäkin asiaa.

– Ei hänen kauaa tarvinnut jaaritella, vaan asiaan mentiin aika nopeasti. Velkojani maksettaisiin pois, Klubi järjestäisi minulle paremman väylän ammattilaisuudelle. Kuuntelin hiljaa. En osannut, en uskaltanut, en pystynyt vastustamaan hänen argumentointiaan. Hän oli kerrassaan vakuuttava. Eikä asiaa auttanut se, että podin krapulaa. Jokainen, joka on kyseistä tautia sairastanut, tietää, että ihminen on silloin lähes kykenemätön harkintaan.

Kaudella 1978 Ismail takoi HJK:lle maaleja liukuhihnalta, ja onnistui myös maajoukkueessa. Kreikan verkkoon tehdyt kaksi maalia toivat kuvioihin turkkilaisen Besiktasin, jonne Ismail siirtyi syksyllä. Hän aloitti vahvasti, mutta joulutauko ja matka kotimaahan ja Teneriffalle olivat kosteita. Lopulta paluu Turkista Suomeen tuli nopeasti.

– Kahden viikon loma päättyi kauheaan krapulaan. Palasin Istanbuliin. Olin rapakunnossa. Kaikesta huolimatta tein maaleja. Turkin cupin pelissä Adanassa onnistuin tekemään tärkeän vierasosuman. Samaan aikaan posti toi kutsun A-maajoukkueen mukaan Irakin-reissulle. Minun oli valittava, lähdenkö matkaan vai jäisinkö pelaamaan Turkin cupin kotiottelun. Ratkaisu oli helppo. Vastoin seurajohdon ukaasia tilasin taksin kesken valmistautumisleirin ja matkustin Bagdadiin. Vastassa lentokentällä minua oli Palloliiton Kari Salonen. Tiesin, ettei paluuta Istanbuliin enää ollut. Suomessa iltapäivälehtien lööpit huusivat kilvan potkuistani. Monet varmasti iloitsivat. Siitä olin varma. Vain kaksi ihmistä jaksoi vielä uskoa minuun. Äitini ja Paavo Einiö, Ismail kirjoittaa.

Hän palasi Klubiin.

Rattijuopumus Ruotsissa

Vuonna 1980 Ismail pelasi tukholmalaisessa AIK:ssa, mutta äidin kuolema toi pullon käteen. Hänet vaihdettiin maaottelussa Ruotsia vastaan kentältä, minkä jälkeen hän kuuli äitinsä kuolemasta.

– Sain seuraltani kuukauden sairasloman. Käytin ajan lähinnä juomiseen. Helsinkiläisistä terasseista muodostui surukoti. Oli selvää, että Ruotsin reissusta tulisi "pankaka". Palasin takaisin Tukholmaan. En kyennyt käsittelemään äitini menetystä, joten turvauduin alkoholiin. 

– Eräänä keskiviikkoiltana lähdin autolla satamaan, suomalaiseen menopaikkaan, join olutta, ja törmäsin sieltä palattuani asuntoni läheisyydessä toiseen autoon. Pakenin paikalta, poliisit koputtivat oveen, minut vietiin laitokselle.

Seurauksena oli sakkoja ja vuoden ajokielto. Ismail pelkäsi, että rattijuopumus vuotaisi lehdistöön, mutta näin ei käynyt. Hän palasi jälleen HJK:hon, tällä kertaa Paavo Einiö asetti ehdoksi antabus-kuurin. Ismail keskittyi jalkapalloon, mutta lopulta viina vei jälleen. Vuonna 1982 hänen ensimmäinen lapsensa Can syntyi. Se toi iloa, mutta...

– Viihdyin pojan synnyttyä entistä enemmän kantakapakoiden uumenissa. Seurueesta löytyi niitä, joilla tuntui rahaa riittävän. Juoppona liimauduin kaltaisteni läheisyyteen. He helpottivat olotilaani tarjoamalla viinaksia. Olin kuin kumivene, joka keikkui Suomenlahden aallokoissa. Osasin käyttää heitä hyväkseni: järjestin vapaalippuja peleihin, mielistelin heitä. Palkkioksi sain usein perskännit ja pilveä. Onnekseni en ole ikinä osannut vetää tupakkaa henkeen. Pelkkiä poskareita. Joten riippuvuutta kannabisaineisiin ei syntynyt. Viinaan toki sitäkin enemmän, Ismail avaa.

Antabusta kokeiltiin vuonna 1982 uudelleen ja Ismail meni myös päivätöihin, puutavaraliikkeeseen mittamieheksi. Kentällä hän koki yhden ikimuistoisimmista hetkistään, kun Euroopan Cupin toisella kierroksella vastaan tuli Liverpool.

– Vaikka Liverpool hallitsi peliä mielin määrin, meilläkin oli tilaisuutemme. Tai oikeastaan yksi tilaisuus. Ja sen käytin hyväkseni. Pallo kimposi keskikentällä vastustajan jalasta eteeni, ja olin yhtäkkiä karkuteillä. Tuhannet toistot palautuivat alitajuntaani. Rangaistualueen rajan kohdalla sijoitin sitten pallon vasemmalla jalallani oikealle alanurkkaan. Se riitti voittoon, Ismail muistelee.

Ottelun jälkeen mentiin kapakkaan, mutta antabus-kapseli piti Ismailin ryhdissä. Toisessa osaottelussa Liverpool voitti 5-0. Paluumatkalla Ismail käytti elämänsä ainoan kerran amfetamiinia.

"Kaltaisiani, juoppoja"

Vuodeksi 1985 Ismail siirtyi Hyvinkään Apolloon, joka pelasi Kakkosessa ja pyrki nousemaan Ykköseen. Hän otti kauden aikana hatkat jouduttuaan rahariitoihin seurapomo Pauli Rantasen kanssa, mutta palasi häntä koipien välissä.

– Illat venyvät harjoitusten jälkeen pitkiksi. Hopealyhdystä ja Tina Pubista löytyi kaltaisiani. Juoppoja.

– Sinnittelimme kärkikahinoissa syyskierroksen ajan. Nousu ratkesi pääkaupungissa, jossa kohtasimme Antti Muurisen valmentaman Kontulan Urheilijat. Hävisimme niukasti. Pelin jälkeen minua syytettiin sopupelistä. Hermostuin Hyvinkään Apollossa 1985. Takana loistava menneisyys ja haistatin vitut koko joukkueelle. Vein Iltalehden toimittajan äitini haudalle ja vannoin, ettei minulla ollut mitään osallisuutta mahdolliseen sopuiluun. Lapsellinen temppu ja todella ikävä loppu Apollon pestille. Se kyllä piti paikkansa, etten ollut ilmaantunut peliä edeltävän viikolla harjoituksiin. Syy ei ollut kuitenkaan sopuilussa, vaan juomisessa. Lehdet jatkoivat pelin jälkeistä spekulointia. Apollon toimihenkilöt saivat toimitsijakieltoja. Omatuntooni kolkutti oma juominen, joukkueen pettäminen pelillisesti ja se, että jäin paljon velkaa Pauli Rantaselle. 

Vuonna 1986 Ismail pelasi Pallo-Pojissa Kolmosta ja oli alakuloinen. Hän oli velkaa kaikille, eikä omaisuutta ollut. Edessä oli muutos, kun Kuopion Pallotoverit, "Koparit", tarjosi hänelle sopimusta. Tie vei Kuopioon.

"Mestaruussarjaan alkoholin suurkuluttajana - pois alkoholistina"

Ismail teki vuonna 1986 Kopareissa viimeiseksi jääneen Mestaruussarjamaalinsa. Seuraavana vuonna hänen isänsä kuoli. Hän oli Kuopiossa, kun isä haudattiin Hietaniemeen. Heinäkuussa 1987 Koparit kohtasi HJK:n, Atikin joukkueen, ja kyseessä oli Ismailin 200. peli Mestaruussarjassa. Ismail järjesteli Kopareiden maalin ja ottelu päättyi tasan. Pian Savon Sanomien otsikko kertoi olennaisen: Koparit erotti ”tähtensä” – Rock vei Atikin.

Ismail oli järjestämässä rockfutiksen SM-kisoja, mutta hän joi esiintyjien korvaukset. Vuonna 1988 ei pelipaikkaa ollut ja Kopareiden pomo Osmo Kaitokari hääsi hänet asunnostaan. Ismail aloitti lehdenjakajana. Ja joi.

– Tulin Mestaruussarjaan alkoholin suurkuluttajana ja poistuin alkoholistina, hän toteaa kirjassaan.

Kesällä hänen kaksospoikansa Ali ja Pele syntyivät. Se ei vähentänyt juomista. Hän näki painajaisia jalkapallosta. Alamäki jyrkkeni ja lopulta vuonna 1989 edessä oli pysäyttävä tilanne.

– Tätä maisemaa en ollut aikaisemmin nähnyt enkä kokenut: Kuopion Yliopistollinen
Sairaala, Psykiatrinen klinikka os. 2027 Harjamäki, Ismail toteaa kirjassaan.

Tuosta alkoi tie kohti raitistumista. Helppoa se ei ollut, painajaiset ja sekavat ajatukset jatkuivat osastolla. Kirjassa vuodet 1990-2016 on nimetty osuvasti: Toinen puoliaika.

Halu raitistua

Ismailin hoito psykiatrisella klinikalla päättyi alkuvuodesta 1990. Sen jälkeen hän käytti alkoholia kohtuudella, kunnes homma karkasi käsistä. Hän juopotteli huhtikuun alussa lähes viikon.

– Kauheassa krapulassa nautimme keskiolutta, joka ei pysynyt sisälläni. Vessassa, heitettyäni paskaiset kalsarini roskikseen, olin vihdoin tarpeeksi nöyrä. Katsoin peilistä kasvojani. Pettymys valtasi minut, tunsin pettäneeni lähimmäiseni, sairaalan hoitohenkilökunnan ja tietysti itseni, Ismail kirjoittaa rehellisesti.

Kaksi päivää myöhemmin hän meni vertaistukiyhmään, siellä iski valtava toipumisen tarve. Ismail teki raitistumisesta elämänsä tärkeimmän tehtävän. Se meni jopa omien lasten edelle. Vakaa päätös kuitenkin johti haluttuun tulokseen, Ismail pääsi eroon alkoholista.

Häneen iski halu raitistuttaa kaikki muutkin. Hän työskenteli kuopilaisen muurarin apupoikana ja käännytys sai vastaukseksi rystyset kasvoihin. Viinanhimo katosi ja riippuvuus vaihtui elämänhaluksi.

Ismail sai töitä Kuopion kaupungin ensisuojasta laitosapulaisena. Nopeasti hän halusi vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja pääsi vaaleissa Kuopion kaupungin valtuustoon. Jo vuonna 1991 Juha Malinen kutsui Ismailin mukaan 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen valmennukseen.

Vaikka päihdetyö on hänelle raskasta, Ismailin elämäkertakirjan toinen puoliaika on mielihyvää ja iloa nostattava osio. Ismail pääsee kuntoon ja jalkapallo vie jälleen mukanaan, nyt valmentajana. Alkoholin tilalle tulee jotain muuta, työtä, lukemista, taidetta. Hän kirjoittaa ja tekee taidetta itse. Lisäksi mukaan tulee suuri rakkaus Elina. Lastenkin kanssa välit alkavat syventyä.

Rahankäytön ongelma

Ismaililla on ollut koko aikuisikänsä ajan rahahuolia, velkoja on kertynyt eri syistä. Vuodenvaihteessa 2016 hän aloitti Kontionlahdella Lehmon Pallo-77:ssa seurakoordinaattorina. Tekemistä riittää joka saralla, lapsista aikuisiin. Kun ensimmäinen palkka tuli, huoli heräsi velkojen maksusta. Ismaililla oli läjä pikavippejä ja muita lainoja. Hän oli "enemmän kuin kusessa".

Ismail myöntää suoraan, ettei yksinkertaisesti osaa käyttää rahaa.

– Se, että aloitin uhkapelaamisen ravikuumeen seurauksena jo 16-vuotiaana, ei
sinänsä vienyt minua vararikkoon. Se, että jätin maksamatta juomisen ja muun bailaamisen seurauksena ison kasan laskuja, se että elatusmaksut jäivät roikkumaan, se että jäin velkaa joka puolelle ja tein ohareita, ei myöskään yksinään riittänyt. Kaiken takana on holtiton ja osaamaton taloudenpito, Ismail myöntää.

Hän sai ensimmäisten 20 raittiusvuotensa aikana lähes kaikki velat hoidettua. Sitten hän alkoi ottamaan lainoja sieltä täältä, eikä edes tiedä miksi.

– Näiden lainojen, luottojen ja vippien korot ajoivat minut hulluuden partaalle. Kierre oli valmis, enkä saanut sitä katkaistua. Miksi? En uskaltanut kertoa siitä Elinalle enkä kenellekään muullekaan. Elin ja olin, yritin lyhentää vippejä palkallani, mutta niistä kasvoi jättiläismäinen vuori, johon törmäsin – ja happi loppui.

– Ajauduin taloudelliseen konkurssiin jälleen kerran. Hävetti ja vitutti. Peittelin
sairauttani lähimmäisiltäni ja ystäviltäni usean vuoden ajan. Kirosin kolikkopelit,
raviveikkaukset ja muut uhkapelit. Hetken päästä seisoin marketin käytävällä
peliautomaattiin nojaten tai jännitin kioskin televisiosta ravilähtöä, jossa veikkaamani
hevonen hylättiin liioista laukoista ensimmäisenä. En osaa selittää, miksi en ole hakenut apua ongelmaani, Ismail ihmettelee.

– Se kilinä, valojen ja numeroiden häikäisevä kiilto saa aikaan olotilan, joka
on verrattavissa nousuhumalaan. Ja kun kolikoista viimeistä työnnetään epätoivoisena
automaatista sisään, seuraa armoton krapula. Ja vitutus.

Minervan kustantama Pelimies-kirja julkaistaan tänään.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja