Asiantuntija paljastaa parhaan keinon painonpudotukseen

Painonpudotus toimii ihmisillä eri tavoin, mutta yhdestä asiasta tunnutaan kiistelevän kaikista eniten: täytyykö laihduttajan keskittyä syömään terveellisesti vai liikkumaan enemmän?

Legendaarinen lausahdus ”syö vähemmän kuin kulutat” on yksinkertainen ohje, mutta jättää varmasti monelle paljon kysymyksiä. Kannattaako laihduttaessa siis keskittyä syömään mahdollisimman vähäkalorista ruokaa, jonka kuluttaa kevyelläkin liikunnalla vai kannattaako liikkua niin paljon, että kalorinkulutus on huipussaan?

Rutgersin tutkimusyliopiston liikuntatieteiden laitoksen johtaja ja lääketieteen tohtori Shawn Arent kertoo oman näkemyksensä. Arentin mukaan liikunta on loistava keino pudottaa painoa – tai siis polttaa rasvaa. Arent korostaa, että painonpudotuksella ja rasvanpoltolla on suuri ero.

Arentin mukaan tavoitteellinen rasvanpoltto on kuitenkin monelle laihduttajalle tärkein tavoite – ja siihen pääsee vain urheilemalla.

Liikunnan lisääminen tuo mukanaan monia muitakin hyötyjä, jotka ovat tärkeitä laihduttajalle. Liikunta pitää mielenterveyden kunnossa, alentaa riskiä sairastua syöpään, parantaa jopa eliniän odotetta, vahvistaa lihasvoimaa, alentaa verenpainetta ja parantaa ihmisen vastustuskykyä.

Arent kuitenkin huomauttaa, että mikäli tavoitteena on sekä polttaa rasvaa että pudottaa useampia kiloja painoa, kannattaa yhdistää sekä painonpudotusta tukeva ruokavalio että liikkuminen.

Liikuntatieteilijän mukaan moni laihduttaja tekee virheen siinä, ettei sekä syö hyvin että liiku. Pelkkä treenaaminen ei pudota painoa yhtä tehokkaasti – pelkkä ruokavalion noudattaminen puolestaan vähentää myös lihasmassaa.

Näiden yhdistelmä sen sijaan toimii tehokkaimmin: liikunta ylläpitää lihasmassaa ja oikeanlainen ruokavalio auttaa polttamaan rasvaa.

Videot: Nappaa tästä vielä ruoka- ja treenivinkit.

Lähde: Tech Insider

Lue myös:

    Uusimmat