Asiantuntija: 200 vuotta merenpohjassa maannut olut mahdollisesti juomakelpoista

Oluen harrastajat ovat ottaneet mielenkiinnolla vastaan tiedon mahdollisesti maailman vanhimpien säilyneiden olutpullojen löytymisestä. Ahvenanmaan maakuntahallitus ilmoitti eilen, että saaristoon uponneesta hylystä on löytynyt samppanjapullojen lisäksi olutpulloja. Alkoholilasti on maannut meren pohjassa Föglön saaren lähistöllä parisataa vuotta.

- Kyllähän se säilyä voi, mutta on eri asia, miten hyvää se on. Toisaalta olosuhteethan ovat mitä parhaat - viileä ympäristö ja todennäköisesti pimeäkin. Jos korkki on pitänyt, eikä merivettä ole päässyt pulloon, niin voi se oluenmakuistakin olla vielä, kertoo Suomenlinnan panimon panimomestari Jussi Heikkilä.

Heikkilän mukaan olut voisi historiallisen ajankohdan perusteella olla vahvaa pintahiivaolutta. Britanniasta vietiin Pietariin paljon baltic porteria, joka oli vahvempaa jo pitkän merimatkan vuoksi. Heikkilän arvion mukaan alkoholia voisi olla 5-8 prosenttia.

Pienpanimoliiton puheenjohtaja Pekka Kääriäinen olisi kiinnostunut maistamaan olutta. Hänen mukaan pitäisi kerätä isompi porukka ja testata, mikä oluen kunto on.

- Aistinvarainen arviointi on näissä yleensä se paras mahdollinen. Pitää avata pullo ja katsoa, mitä siellä on. Kemiallinen arviointi tehdään sitten sen perään, ja se kertoisi sitten vähän tarkemmin, mistä on kyse, kääriäinen

Lue myös:

    Uusimmat