Uutinen Porin prikaatin aloittamista alokkaiden elämää helpottavista uudistuksista on herättänyt kiivasta keskustelua MTV Uutisten Facebook-sivuilla.
Ruotuväki-lehden mukaan Porin prikaati pyrkii helpottamaan uusien alokkaiden sopeutumista luopumalla osasta armeijan vanhoista käytännöistä.
Suurin muutos liittyy sisäjärjestykseen kuuluvien asioiden karsimiseen. Porin prikaatissa palveleva kapteeni Petteri Viitanen kertoo, että kaikki ylimääräinen, kuten ohjatut aamu- ja iltatoimet, karsitaan.
Aiemmin alokkaat eivät ole saaneet myöskään mennä esimerkiksi sotilaskotiin tai kuntosalille ennen muodollista opetustapahtumaa. Tämän kesän alokkaat ovat kuitenkin voineet mennä vapaa-ajallaan sotilaskotiin tai kuntosalille jopa ensimmäisestä illasta lähtien.
Kaikkia uudistus ei miellytä.
– Kaiken tämän "kurin ja pokkuroinnin" perimmäinen tarkoitus on opettaa noudattamaan annettuja määräyksiä ja pysymään niissä minimoiden oma ajattelu, koska mahdollisessa konfliktitilanteessa toiminnan täytyy olla ripeää ja yhdenmukaista. Ja siihenhän koko varusmiespalvelu tähtää, ei suinkaan siihen, että kaikilla on kivaa ja saa halpaa pullaa, yksi lukijamme arvioi uutista Facebookissa.
Kunnon kuria kaipaa myös toinen kommentoija.
– Kohta varmahan saa äiskäki tulla tupahan nukkuhun pikku kultsipuppeli-alokkaan vierehen ensimmäiseksi viikoksi. Ja heräätys siinä 9-10 mais "aamulla" niin jaksaa muutaman tunnin löntystellä ja ihimetellä, ku joku käskee teherä jotaki, ja toki varovasti pitää pyytää tekehen. Ei saa käskeä, seki on varmahan ihmisarvoja loukkaavaa.