Ruotsi voi olla sodassa muutaman vuoden sisällä, arvioi kenraalimajuri Anders Brännström Ruotsin armeijasta. Brännströmin kuohuttavan arvion julkaisi ensimmäisenä Expressen-lehti.
– Tilanne, jossa elämme nyt, johtaa siihen tulemaan, että voimme olla sodassa muutamin vuoden sisällä.
Brännströmin arvio on alunperin kirjoitettu Ruotsin puolustusvoimain Markstridsdagarna-tapahtuman kutsuun. Ensi viikon keskiviikkona Pohjois-Ruotsin Bodenissa alkavaan tapahtumaan (suom. maavoimien päivät) kokoontuu henkilöitä armeijan sisältä mutta myös viranomaisia, jotka ovat vastuussa puolustusvoimien kehittämisestä.
– Tämä on se tausta, jossa Maavoimien päivät 2016 järjestetään. Tilanne huomattavasti vakavampi nyt kuin aiemmin. Kaikkien armeijan sisällä ja kaikkien, jotka voivat tukea meitä, pitää tehdä yhteistyötä paremman puolustuskyvyn saamiseksi, kirjoittaa Brännström tervehdyksessään tapahtumaan osallistuville.
Brännström viittaa tekstissään myös poliittisiin päätöksiin. Ruotsissa ollaan viime aikoina keskusteltu asevelvollisuuden palauttamisesta.
Kyse on ensimmäisestä kerrasta vuosiin, kun johtava Ruotsin puolustusvoimien edustaja arvioi, että Ruotsi voisi olla sodassa muutaman vuoden sisällä.
Arvio saa tukea
Brännströmin poikkeuksellinen arvio saa tukea myös poliittiselta kentältä. Puolustusasiainvaliokunnan puheenjohtaja antoi aamupäivällä Expressen-tv:lle haastattelun, jossa hän arvioi Ruotsin tilannetta.