Arsenalia kannatellut valmentaja jättää seuran: "Tulemme olemaan ikuisesti kiitollisia"

38:05
Arsenal voitti elokuun alussa FA Cupin finaalissa Chelsean.

Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaavan Arsenalin apuvalmentaja Freddie Ljungberg jättää lontoolaisseuran.

Ljungberg luotsasi Arsenalin alle 23-vuotiaiden joukkuetta 2018–19, kunnes hänet nimettiin viime marraskuussa Arsenalin miesten väliaikaiseksi manageriksi. Unai Emery oli tuolloin saanut potkut tehtävästä seitsemän voitottoman ottelun jälkeen.

Ljungberg toimi Arsenalin päävastuussa kuudessa ottelussa, joista tuli yksi voitto, kolme tasapeliä ja kaksi tappiota. Tapaninpäivänä Arsenalin manageriksi hyppäsi Mikel Arteta, minkä jälkeen Ljungberg toimi hänen tiimissään apuvalmentajana.

Ljungberg kertoo jättävänsä seuran edistääkseen valmentajan uraansa toisaalla. Ruotsalainen oli aiemmin myös pelannut Arsenalissa vuosina 1998–2007 ja voitti seuran riveissä Valioliigan kahdesti.

Hän kiitti seuraa mahdollisuuksista, joita hän on saanut siinä sekä pelaajana että valmentajana.

– Toivon Mikelille ja koko joukkueelle kaikkea menestystä tulevaan kauteen. Kiitos myös faneille heidän jatkuvasta tuestaan ja siitä, että he ovat olleet aina puolellani. Toivon, että me kaikki tapaamme pian taas, Ljungberg sanoi Arsenalin tiedotteessa.

Arsenalin tekninen johtaja Edu kehui Ljungbergiä "valtavasta panoksesta" seuran valmennuksessa, etenkin kun seuralla oli loppuvuodesta hankalaa Emeryn potkujen aikoihin.

– Tulemme olemaan ikuisesti kiitollisia, mitä hän teki silloin ja mitä hän on tehnyt siitä lähtien, mutta ymmärrämme hänen halunsa siirtyä eteenpäin ja olla päävalmentaja itse, Edu kommentoi.

Arsenal sijoittui kuluneella kaudella Valioliigassa kahdeksanneksi, mikä oli seuralle pettymys. Arsenal voitti kuitenkin FA Cupin, minkä myötä se pääsee ensi kaudeksikin Eurooppa-liigaan.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja