Archie Cruz avoimena selvin päin keikkailusta: "Kymmenkertainen itsensä voittamisen tunne"

Santa Cruz -yhtyeen Archie Cruz kertoo Cafe Lanzarote -podcastissa kuinka erilaista keikkailu on selvin päin kuin päihtyneenä. 

Santa Cruz -yhtyeen laulaja-kitaristi Archie Cruz, oikealta nimeltään Arttu Kuosmanen, vieraili Lauri Saarilehdon isännöimässä Cafe Lanzarote -podcastissa marraskuussa kertomassa tavoitteistaan sekä arjestaan muusikkona.

Artisti kertoi haluavansa tulla muistetuksi työstään muusikkona sekä luoda uran arvostettuna artistina. Kuosmasen mukaan tämä johtuu miehen luontaisesta halusta olla huomion keskipisteenä ja esiintyä. 

Kuosmasen mukaan lavalla ollessaan hän kokee todellista hurmosta, jos kaikki menee hyvin. Mies kertoo tunteen olevan toisinaan jopa yliluonnollinen. 

– Sä näet ihmisten silmissä semmoisen palon, että ne on ihan fiiliksissä ja ne on sun käsissä. Kun sä sanot niille, että tehkää näin, niin kaikki tekee sen, Kuosmanen kuvailee. 

Kuosmanen kertoi haastattelussa myös millä tavalla hänen mielestään lavalla oleminen päihtyneenä eroaa selvin päin keikkailusta. Miehen mukaan päihtyneenä lavalle on helpompaa astella ja hän vertaa sitä tavallaan dopingin käyttämiseen. 

– Se on vähän niin kuin fuskaamista. 

Muusikon mukaan ennen keikkaa koittava jännitys alkaa kasvaa jo tunteja ennen lavalle astumista, ja varsinkin juuri ennen tositilannetta jännitys on yleensä valtava. Tyydytyksen tunne selvin päin vedetyn keikan jälkeen onkin erittäin suuri.

– Ja vaikka tekisi kuinka mieli ottaa edes yksi shotti viskiä ennen kuin sä menet sinne, että saat vähän semmoisen niin kuin palon siihen, niin sen kymmenkertainen itsensä voittamisen tunne sen keikan jälkeen, kuin se, että sä vedät jurrissa, Kuosmanen kertoo. 

– Kyllä mä sanoisin, että mun itsekunnioitus on kasvanut ihan helvetin paljon nyt, kun olen alkanut vetää keikkoja selvinpäin. Itsetunto on kohentunut. Ei koe, että sä olet riippuvainen mistään kun sä menet sinne lavalle, vaan sä riität itsenäsi ihan selvin päin. 

Santa Cruz -yhtye joutui valtaviin vaikeuksiin vuonna 2018, kun bändi hajosi kesken Yhdysvaltojen kiertueen. Tuolloin Kuosmanen ilmoitti Instagram-tilillään, että yhtyeen muut jäsenet potkaisivat hänet ulos kiertuebussista ja ilmoittivat jättävänsä yhtyeen. Sittemmin Kuosmanen on hankkinut rinnalleen uusia jäseniä yhtyeeseen.

Lue myös:

    Uusimmat