Elektroniikkajätti Applen on jo pitkään huhuttu pyrkivän mukaan automarkkinoille. The Wall Street Journalin toimittaja Daisuke Wakabayashin mukaan pyrkimyksenä on saada tuote markkinoille vuonna 2019.
Useat lähteet ovat arvelleet Applen työskentelevän itsenäisesti ajavan auton parissa. Todennäköisesti ensimmäinen auto ei kuitenkaan tule olemaan täysin automatisoitu. Auton tuloa voidaan myös joutua odottamaan hieman ennakoitua pidempään, sillä auton tekeminen alusta lähtien itsenäisesti ei ole mikään pieni prosessi.
Lehtitietojen mukaan amerikkalaisyhtiö on käynyt keskustelumassa automatisoitujen autojen säännöksistä Kalifornian liikenneviranomaisten kanssa. Tämän taustalla on Guardianin tieto siitä, että Apple etsii sopivia paikkoja automatisoitujen autojen testaamiseen.
Apple vaikuttaa olevan tosissaan autohankkeensa kanssa, sillä yhtiö on palkannut nimekkäitä osaajia listoilleen. Mukana ovat muun muassa Fiat-Chryslerilta tuttu Doug Betts, sekä automaattisen autoilun tutkija Paul Furgale.
Asiasta kertoi The Wall Street Journal.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää