Antti Tuiskulle lisää valtaa musiikkibisneksessä

Ensi vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan viettävä suosikkipoppari on saanut oman Hyökyaalto Records -levymerkin.

Antti Tuisku laittaa hyvän kiertämään. Suosikkipoppari on mukana KIDSing-ohjelmassa, jonka tekemiseen hän on lähtenyt mukaan koko sydämellään. Antti on ohjelman tuomari, jolla on paljon vaikutusvaltaa nuorten, muusikonurasta haaveilevien nuorten unelmien toteutumisessa.

Ensi vuonna 29 vuotta täyttävä Tuisku on itse haaveillut popparin urasta pikkupojasta lähtien, ja hän haluaakin lähteä täydellä sydämellään mukaan ohjelman menestyjien uran luomiseen. Antille on perustettu oma Hyökyaalto Records -levymerkki, joka toimii Warner Music Finlandin alaisuudessa.

– Minua on jo pidempään aikaa kosiskeltu tuonne taustajoukkoihin levy-yhtiön puolesta auttamaan muita artisteja. Mie koen, että tämä on nyt sellainen kanava, mistä on hyvä aloittaa. Koen, että minulla on paljon annettavaa sen ikäisille lapsille. Olen itse tiennyt jo alle kymmenvuotiaana, että haluan tehdä tätä työtä. Olen silloin pyrkinyt kaikkiin Tenavatähtiin, Teinitähtiin, Karuselliin, mutta en päässyt koskaan mihinkään päässyt. Sen takia, minulla on tässä sydän mukana. Haluan olla auttamassa niitä lapsia tämän KIDSingin jälkeen, Antti kommentoi MTV Median kevään ohjelmien tiedotustilaisuudessa.

KIDSing-ohjelman voittaja tulee levyttämään kyseiselle levymerkille, ja Tuisku vastaa koko projektista.

– En ole ainoastaan vierailemassa tuomarin roolissa, vaan olen auttamassa niitä lapsia, jotta he saisivat mahdollisimman hyvän alun niiden uralle.

Ensi vuosi on Idolsin kautta julkisuuteen ponnahtaneen Tuiskun juhlavuosi. Silloin on vuorossa juhlakiertue ja uusi levy, joka julkaistaan toukokuussa.

– Toivon, että kaikki menisi hyvin työn puolesta, ja ehkä muutenkin mun elämän puolesta kaikkien aikojen vuosi. Sitä olen tässä odottanut ja povannut, Antti tunnustaa.

Antti Tuiskun lisäksi KIDSing-ohjelmassa nähdään tuomarin roolissa muusikko Lasse Kurki, juontajana Niina Herala sekä kilpailijoita tsemppaava Marko Keränen.

Ennen kiireistä ensi vuotta Antti tekee loppuvuodesta vielä joulukonserttikiertueen, sekä on mukana KidsRock-hyväntekeväisyyskiertueella.

(MTV3-ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat