Antti Luusuaniemi muistelee perheensä pettymysten joulua: "Siinä piti hetki miettiä"

Täydellisen joulun resepti - Kari Ketonen ja Antti Luusuaniemi 7:54
Tällaisia joulunviettäjiä Antti Luusuaniemi ja Kari Ketonen ovat

Luusuaniemen perheen jouluinen konserttielämys sai turhauttavan käänteen. 

Näyttelijä Antti Luusuaniemen perheessä joulua vietetään suurella joukolla. Luusuaniemen omien isovanhempien, vanhempien ja veljen perheen lisäksi juhlimaan kutsutaan myös Lili-vaimon perhe Unkarista. 

Suuri juhla on altis kommelluksille: Luusuaniemi kertoo parin vuoden takaisesta sattumuksesta, jolloin kaikki ei mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. 

– Esimerkkinä vaimon perhe ja minun vanhempani, kun vietimme joulua yhdessä pari vuotta sitten. Olimme menossa Johanneksenkirkkoon, vaimo oli ostanut liput sinne konserttiin tapaninpäiväksi. Kun saavuimme paikalle, kirkko oli aivan pimeänä. Kävi ilmi, että konsertti olikin 26. marraskuuta. 

– Siinä piti hetki miettiä. Oli ostettu kaksikymmentä lippua. Siellä konsertissa oli sitten kaksikymmentä paikkaa tyhjänä, Täydellinen joulu -elokuvaa tähdittävä Luusuaniemi nauraa. 

Lue myös:

    Uusimmat