Ansip toivoo Viron hallituksen syntyvän nopeasti

Alustavia hallitusneuvotteluja on luonnehdittu toiveikkaiksi. Tavoitteena on kolmen puolueen koalitio.

Virossa vaalit voittaneen reformipuolueen johtaja, pääministeri Andrus Ansip aloitti tänään alustavat neuvottelut uuden hallituksen muodostamisesta.

Tavoitteena on kolmen puolueen koalitio, jossa olisivat mukana myös Isänmaan ja Res Publican liitto sekä sosiaalidemokraatit.

Tavattuaan tänään kummankin puolueen neuvottelijat Ansip arvioi, että yhteisiä linjoja löytyy tarpeeksi neuvottelujen jatkamiseksi. Pyrkimyksenä on edetä rivakasti: hallituksen ohjelman pääkohdat halutaan saada sovittua jo ennen kuin uusi parlamentti kokoontuu ensimmäiseen istuntoonsa, hän sanoi illansuussa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Ansip aikoi tavata vielä tänäiltana myös vihreiden ja huomenna keskustan edustajat, vaikka kumpikin puolue on näillä näkymin jäämässä oppositioon.

"Toiveikas ilmapiiri"

IRL:n hallitusneuvottelijoihin kuuluva ex-pääministeri Mart Laar luonnehti tänään tapaamisen ilmapiiriä toiveikkaaksi. Hän sanoi reformipuolueen ja IRL:n olevan yhtä mieltä siitä, että talous- ja rahapolitiikkaa jatketaan Virossa entisellä liberalistisella linjalla. Muutoksia ei kaavailla myöskään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Eesti Päevalehen mukaan sosiaalidemokraattien ja reformipuolueen kesken hankalimmin soviteltava erimielisyys saattaa koskea verotusta, sillä Ansipin reformipuolue aikoo pitää kiinni lupauksestaan laskea tuloveroastetta vaalikauden aikana asteittain nykyisestä 22:sta 18 prosenttiin. Tämä ei ehkä sovi sosiaalidemokraateille, jotka vaativat vaalien alla tuntuvasti lisää rahaa etenkin terveydenhoitoon.

Jos kolmen puolueen neuvottelut eivät johda tulokseen, reformipuolue joutunee seuraavaksi harkitsemaan jatkoa vanhan hallituskumppanin keskustan kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat