Minna Kuukka sopeutui 35-vuotiaana ajatukseen, ettei tulisi välttämättä äidiksi. Tilanne muuttui kuitenkin lähes hetkessä, kun hän tapasi nykyisen puolisonsa.
Radiotoimittaja Minna Kuukka, 50, puhuu äitiydestä Anna-lehden tuoreessa haastattelussa.
Hänellä on 14-vuotiaat kaksoset Viola ja Jooa.
Kuukka kertoo sopeutuneensa ajatukseen 35-vuotiaana eron jälkeen, ettei välttämättä tulisi koskaan äidiksi. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan, kun hän tapasi nykyisen miehensä. Kuukka päätti jättää e-pillerit pois ajatellen, että kestäisi pitkään ennen kuin tulisi raskaaksi.
– Yllättäen aloinkin odottaa melkein heti kaksosia. Suvussani on isän puolella kaksosia, joten meillä taitaa olla geneettinen taipumus kaksosraskauksiin, Kuukka kertoo haastattelussa.
Kuukka tuli äidiksi ollessaan lähes 36-vuotias.
Hän pohtii artikkelissa myös sitä, onko hän toiminut oikein lastenkasvatuksen suhteen.
– On aika hurjaa, millainen valta vanhemmilla on, sillä voimme pilata lastemme elämän. Olen aina välillä miettinyt, että voinko jo olla turvallisin mielin sen suhteen, että olenko toiminut oikein.
