Vuoden 1984 Syksyn sävelen voittaneen Anja Niskasen elämässä kävi kuusi viikkoa sitten tapahtuma, jota ei kenellekään toivoisi. Hänen puolisonsa menehtyi syöpään.
Iskemätähti Anja Niskasta ei ole näkynyt vuosikausiin julkisuudessa. Yllättäen hän saapuu Syksyn Sävel -lauluohjelman pressitilaisuuteen herkkä hymy kasvoillaan. Selviää, että kaiken sen hänestä säkenöivän valon keskellä on suru, jonka kanssa hän tällä hetkellä elää.
Niskasen elämässä on ollut viime aikana ajanjakso, jota ei kenellekkään toivoisi – hän joutui sanomaan hyvästit rakkaalle puolisolleen kuusi viikkoa sitten.
Yllättävät sanat
Niskanen tuli tunnetuksi suomalaisille vuonna 1984 voitettuaan Syksyn sävel -kilpailun ollessaan vasta 16-vuotias.
Tänä vuonna hän tulee esittämään Alfa TV:llä Ilpo Välimaan sanoittaman kappaleen, joka koskettaa hänen elämäänsä syvästi.
Niskanen kävi laulamassa kappaleen viime keväänä ja oli unohtanut sen olemassaolon tyystin. Vastikään saatu puhelu kappaleen tekijältä sai hänet totaalisesti hämmentymään.
– Ilpo kertoi, että kappale on ehdolla kisassa ja aloin tarkastella kappaletta uudestaan. Olin hyvin hämmentynyt, sillä sen sanat kuvastavat täysin tämänhetkistä tilannettani. Ihmettelin, että miten hän on onnistunut siinä, sillä hän ei tiedä elämästäni, emme ole myöskään tavattu kasvokkain.
Musertava puhelu
Oli vuoden 2018 joulukuu, kun perheen elämä muuttui kertaheitolla. Eräs arkiaamu Niskasen mies oli muuttunut yllättäen keltaiseksi, silmämunia myöten. Tutkimuksissa lopulta selvisi, että hänellä on ulkoisten sappiteiden syöpä. Muutama kuukausi myöhemmin syöpä saatiin leikattua onnistuneesti.
Kaksi vuotta leikkauksesta puoliso sai lääkäriltä musertavan puhelun, syöpä oli uusiutunut.
– Lääkäri totesi puhelimeen, että hän on niin pahoillaan. Olimme kävelyllä ja romahdin polvilleni itkemään. Mieheni nosti minut ylös ja lohdutti, ettei ole mitään hätää.
– Elämä on täynnä sattumia, emmekä voi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Joihinkin asioihin voidaan vaikuttaa, mutta usein ei, Niskanen pohtii.
Toive
Siitä puhelusta alkaen Niskanen ja hänen puolisonsa sekä lapset alkoivat rakentamaan elämäänsä uudestaan. Kuusi viikkoa sitten Niskasen puoliso menehtyi. Viimeiset ajat pariskunta asui Ahvenanmaalla, jossa heidän tyttärensä pelaa ammatikseen jalkapalloa.
– Mieheni rakasti urheilua. Hän oli aina iloinen ja auttavainen, hän halusi auttaa aina kaikkia.
Sairaus on aiheuttanut Niskasessa paljon tunteita, joita hän ei tiennyt itsessään olevankaan. Urheilu, lapset ja perheen saksanpaimenkoira ovat auttaneet surun keskellä. Niskasen isä on ollut myös vahvasti tukena.
– Olen tuntenut suurta vihaa syöpää kohtaan. Tulee raivon puuskia ja mietin, että joku päivä vielä nirhaan sen.
Myös perheen koira reagoi poismenoon vahvasti.
– Hän ei suostunut syömään kahteen viikkoon, vaikka kuinka yritin. Lopulta hän suostui syömään, kun tarjosin ruokaa samalta lautaselta, miltä minä itse söin.
Niskanen ja heidän tyttärensä ja poikansa saivat viettää viimeiset hetket rakkaansa vierellä.
– Söimme todella terveellisesti loppuajan, eikä hän ollut ollenkaan kuihtunut kuolinvuoteellaan. Kuvasin paljon viime hetkistä videoita ja olemme pystyneet palaamaan niiden avulla niihin hetkiin.
Puoliso ei jättänyt Niskaselle suoria hyvästejä, vaan esitti toiveen.
– Hän otti minua kädestä kiinni ja sanoi, että tee musiikkia, sillä saat siitä iloa. Hän varmisti, etten jättäisi musiikkia. Ehkä tämä oli hänen tapansa sanoa hyvästit.
Lohdutusta
Perhe järjesti kauniin muistotilaisuuden kotona. Kirkossa Niskanen otti kanttorin roolin, sillä ketään ei saatu siihen hätään paikanpäälle.
– Päätin soitettavat kappaleet ja soitin myös omasta tuotannostani. Yhden kappaleen kohdalla huomasin yksin laulavani, ajattelin vain mielessäni, että en saa mokata, sillä mieheni ei siitä pitäisi. Psyykkasin itseni hautajaisissa aivan ihmeellisen tilaan.
Uurna laskettiin hautausmaalle, joka on ainoastaan kilometrin päässä perheen kotoa.
– Se oli meidän lenkkipolkumme varrella. Olemme käyttäneet koiraamme sitä reittiä varmaan satoja kertoja.
Niskasta on lohduttanut surun keskellä ajatus siitä, että vaikka ihminen kuolee, ei sielu välttämättä häviä. Hän tuntee saaneensa tietynlaisia merkkejä siitä.
– Olen välillä miettinyt, että kuvittelenko ja olenko niin väsynyt sekä surussani, mutta uskon niiden olevan totta. Olen myös todella herkkä tuntemaan.
Toisinaan mielessä on käynyt ajatus, josko hän voisi perustaa vertaistukiryhmän samassa tilanteessa oleville.
– Luulen, että kaikkien paras olisi puhua ihmiselle, joka on kokenut saman kuin itse.
Niskanen ei olisi halunnut tulla paikanpäälle pressitilaisuuteen, mutta kappaleen sanoittaja ei antanut periksi, vaan suorastaan pakotti hänet osallistumaan.
– Luulen, että tämä on lopulta hyvä juttu. Päästä pois sieltä kuoresta, Niskanen pohtii.