Suomen ehkä kaikkien aikojen tunnetuin rockyhtye Hanoi Rocks pani pillit pussiin viime keväänä. Bändin päätös oli komea, sillä se veti kuudessa päivässä kahdeksan loppuunmyytyä keikkaa Helsingin Tavastia-klubilla.
Yhtyeen kitaristi Andy McCoy kertoo nyt, ettei bändissä ollut virtaa enää noiden keikkojen aikaan. Hanoi Rocks oli kärsinyt Andyn mukaan hengettömyydestä jo pitemmän aikaa.
– Siitä puuttui sielu. Se oli vaan soittamista, Andy kertoo.
Ei liene suurikaan salaisuus, etteivät hänen ja Hanoi-laulaja Mike Monroen välit olleet parhaat mahdolliset, kun yhtye kulki kohti pääteasemaansa. Kaiken lisäksi Andy on suivaantunut tapaan, jolla Hanoin tuolloinen levy-yhtiö on hoitanut tehtävänsä muun muassa live-dvd:n kanssa.
Nyt Andy nauttii taas musiikista. Hän aloitti The Real McCoy Bandin nokkamiehenä kiertueen lauantaina. Yhtye, jossa ovat Andyn lisäksi mukana muiden muassa hänen vaimonsa Angela ja Foo Fighters -kitaristi Chris Shiflett, esiintyy tiistai-iltana Helsingin Nosturissa.
(MTV3)
Katso Andy McCoyn ja Foo Fighters -kitaristi Chris Shiflettin yhteishaastattelu MTV3:n Katsomo-palvelusta!
Sumo video id
