Ampumahiihdon olympiavoittajat erikoisella maratonilla – "Se oli oikeastaan todella ällöttävää"

Ampumahiihdon olympiavoittajat Jesper Nelin ja Sebastian Samuelsson viettivät 20 tuntia sohvalla katsoen Harry Potter -elokuvia. Koitokseen liittyi erityinen yksityiskohta, sillä molemmat urheilutähdet olivat maratonin ajan rooliasuissa.

Nelinin ja Samuelssonin ohjelmistoon kuului herätys aamukuudelta sekä tarkkaan suunniteltu wc-käyntien ja ruokataukojen aikataulu. Kaksikon tarkoituksena oli katsoa kaikki kahdeksan Harry Potter -elokuvaa yhden päivän aikana. Elokuvien yhteiskesto on 19 tuntia ja 40 minuuttia.

– Olimme suunnitelleet sitä koko talven. Sebbe oli todella häkeltynyt. Nukuin hänen luonaan edellisen ja seuraavan yön. Hän oli niin innoissaan, että hän heräsi ennen kellon soittoa. Sitä ei koskaan tapahdu Sebbelle näin aikaisin aamulla, Nelin sanoi Expressenille nauraen.

– Se oli erittäin hauskaa, mutta tulimme myös todella väsyneiksi. Viimeiset tunnit olivat raskaita, Samuelsson totesi.

Kaiken lisäksi kaksikko oli sonnustautuneet rooliasuihin, Samuelsson Harry Potteriksi ja Nelin Voldemortiksi. 

– Se oli oikeastaan todella ällöttävää. Minulla oli tuskin naamio päällä, mutta olin todella sisällä Voldemortin hahmossa, Nelin kertoi.

Fanien iloksi sosiaaliseen mediaan päätyi video, jolla kaksikko ottaa rooliasuissa mittaa toisistaan.

– Ihmiset luultavasti ajattelivat, että se oli hauskaa. Siitä tuli parempi kuin luulimme, Samuelsson totesi nauraen.

Voit katsoa kaksikon julkaiseman videon tästä linkistä.

Lue myös:

    Uusimmat