Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n puheenjohtajana vuodesta 1992 vuoteen 2018 toiminutta norjalaista Anders Bessebergiä syytetään törkeästä korruptiosta, kertoi NRK. Besseberg on kieltänyt syyllisyytensä.
LUE MYÖS: Ampumahiihtopomon epäillään vastaanottaneen prostituoituja, rahaa ja arvolahjoja – suomalaisedustaja huomasi hämärät tilitapahtumat: "Tietoa oli hankalaa saada"
Syytteiden mukaan törkeä korruptio tapahtui vuosien 2009 ja 2018 välillä. Syyttäjä Marianne Djupeslandin mukaan Norjan talousrikoksia tutkiva Økokrim uskoo, että vastaaja on saanut ajanjakson aikana toistuvasti lahjuksia. NRK on päässyt käsiksi Bessebergiin kohdistuneisiin syytteisiin.
Syyttäjä uskoo, että sillä on todisteita lukuisista tapauksista, joissa Besseberg on saanut lahjuksia. Niihin ovat kuuluneet muun muassa kalliiden kellojen saamista, metsästysretkiä ja prostitoitujen palvelujen vastaanottamista kisatapahtumien yhteydessä.
Lahjuksien kerrotaan olevan peräisin Venäjän ampumahiihdon sekä IBU:n kanssa yhteistyötä kilpailujen markkinoinnissa ja sponsoroinnin tehneen APF/Infrontin johtohenkilöiltä. Lahjuksia annettiin Bessebergin ollessa IBU:n puheenjohtajana.

