Mainos

Julkisuudesta kadonnut ex-lapsitähti Amanda Pilke elokuva-alan kohusta: "Toivon, että tämä kaikki saa positiivista muutosta aikaan"

1:16

Aku Louhimiehen ohjaamassa Vuosaari-elokuvassa rankassa roolissa vain 21-vuotiaana nähty Amanda Pilke julkaisi Facebookissa julkisen päivityksen, jossa hän avautuu raskaista kokemuksistaan elokuva-alalla.

Vuonna 2003 ensi-iltansa saaneessa Helmiä ja sikoja -elokuvassa suuren yleisön tietoisuuteen Laura Birnin ja Mikko Leppilammen rinnalla elokuvassa hieman yli kymmenenvuotiaana lapsinäyttelijänä noussut Amanda Pilke, 27, kirjoittaa Facebookissa kokemuksistaan elokuva-alalla.

Yle julkaisi eilen maanantaina julkaisemaan pitkän artikkelin, jossa lukuisat naisnäyttelijät kertoivat Aku Louhimiehen nöyryyttävistä ja alistavista metodeista tämän ohjaamien elokuvien kuvauksissa.

Amanda Pilke näytteli Louhimiehen ohjauksessa vuonna 2012 ensi-iltansa saaneessa Vuosaari-elokuvassa. Tuolloin 21-vuotias Pilke näytteli rankan roolin, johon kuului muun muassa rohkeita seksikohtauksia.

Vuonna 2012 Pilke nähtiin myös Antti J. Jokisen ohjaamassa Puhdistus-elokuvassa, mutta sen koommin häntä ei ole julkisuudessa nähty.

Pilke aloittaa tänään tiistaina 20. maaliskuuta Facebookissa tekemänsä julkisen päivityksen toteamalla saaneensa paljon haastattelupyyntöjä.

– Olen todella kiitollinen ja onnellinen elämässä ja erityisen kiitollinen miehelleni, joka auttoi vuonna 2013 minua vapautumaan kaikista raskaista kokemuksista, joita olen kokenut elokuva-alalla. Olin tuolloin ihan loppu ja hän palaili takaisin buddhalaisesta luostarista, Pilke kirjoittaa.

– Hän kannusti aina kaikissa tilanteissa kehittämään myötätuntoista rakkautta kaikkia kohtaan, sekä anteeksiantoa. Erityisesti niitä kohtaan, jotka ovat tehneet minulle väärin, jotta todella voin vapautua kaikista painavista tunteista.

"Lähetän kaiken rakkauden kaikille elokuva-alan uhreille"

Amanda Pilke kirjoittaa kohdanneensa surua perhepiirissä, kun hänen veljensä kuoli yhtäkkiä.

– Lähetän kaiken rakkauden nyt kaikille elokuva-alan uhreille ja syvästi toivon, että tämä kaikki saa positiivista muutosta aikaan. Ja jotta me kaikki tekijät, minä mukaan lukien, pystyisimme kertomaan sydäntemme äänen siinä hetkessä, kun kohtaamme vääryyttä. Kaikille ihanille kaikkea hyvää, Pilke päättää kirjoittamansa päivityksen.

Amanda Pilke on näytellyt myös muun muassa Karjalan kunnailla -tv-sarjassa (2007) sekä Dome Karukosken ohjaamassa Kielletty hedelmä -elokuvassa (2009).

Pilke palkittiin roolistaan Kielletyssä hedelmässä parhaan naissivuosan Jussi-palkinnolla.

Amanda Pilkkeen Facebook-päivityksestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Katso artikkelin yläosassa MTV Uutisten juttu, jossa Elina Knihtilä kommentoi Aku Louhimiehen kohun nostaneita metodeja.

Aku Louhimies vieraana EVS-lähetyksessä torstaina MTV3-kanavalla kello 21

Juttua muokattu 20.3. kello 15:35: Otsikkoa muutettu 

Korjaus 20.3 klo 22:45: Vuosaari elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2012, ei vuonna 2002.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja