Alma Media jää tulostavoitteestaan

Alma Mediaan kuuluvat MTV ja Alprint jäävät tulostavoitteistaan, yhtiö kertoo aamuisessa pörssitiedotteessaan. Elokuussa julkistetussa, vuoden ensimmäistä puoliskoa käsitelleessä osavuosikatsauksessa Alma Media ennakoi, että MTV:n kannattavuuden odotettiin parantuvan kuluvan vuoden jälkipuoliskolla. Mainosajan liikevaihdon laskusta ja ohjelmistoon tehdyistä lisäpanostuksista johtuen MTV-konsernin operatiivinen kannattavuus koko vuodelta jää kuitenkin ennakoitua alhaisemmaksi.

Televisiomainonta on menettänyt markkinaosuuttaan mediamainonnasta viime kuukausien aikana. Elokuussa mediamarkkinat kasvoivat 1,7 prosenttia, mutta televisiomainonta väheni 8,4 prosenttia. Gallup-Mainostiedon mukaan mediamainontaan käytetty markkamäärä kasvoi kuluvan vuoden tammi- elokuussa 5,5 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Sanomalehtimainonta kasvoi 6,3 prosenttia, aikakauslehtimainonta 4,4 prosenttia, radiomainonta 3,8 prosenttia ja televisiomainonta 3,1 prosenttia.

MTV3 -kanavan strategiaksi uudessa kilpailutilanteessa on valittu korkean katsojaosuuden ylläpitäminen. Tästä syystä MTV Oy on jatkanut panostuksia ohjelmistoon huolimatta ohjelmistokustannusten kohoamisesta. MTV3 -kanavan katsojaosuus on kehittynyt myönteisesti. Katsojaosuus oli kuluvan vuoden tammi- elokuussa 41,7 % (40,9 % tammi-elokuu 1998), Alma Media kertoo tiedotteessaan.

Televisiomainonnan odotetaan elpyvän vasta ensi vuonna. Tätä näkemystä tukee syyskuussa julkaistu Mainostajien Liiton vuosittain teettämä Mainosbarometri, jossa suurimmilta mainostajilta kysytään seuraavan vuoden mainosinvestoinneista.

Tulosongelmia myös painoissa


Painotuotteiden vienti Venäjälle on vähentynyt edelleen. Viennin alentuminen ja sen aiheuttama ylikapasiteettitilanne lähimarkkinoilla on heikentänyt alan kannattavuutta, mistä johtuen Alma Median painotoiminnasta vastaavan Alprintin kannattavuus koko vuodelta jää ennakoitua heikommaksi. Markkinatilanteessa ei odota tapahtuvan nopeaa käännettä parempaan, Alma Media kertoo tiedotteessaan.

Alprint käynnisti viime vuoden lopulla laajan ohjelman kustannusrakenteensa ja kilpailukykynsä parantamiseksi. Osana tätä ohjelmaa Alprintin heat set -rotaatiot keskitetään Vantaalta ja Porista Tampereelle yhteen yksikköön. Tampereelle korvausinvestointina hankittu uusi nopea aikakauslehtirotaatio otetaan käyttöön ensi vuoden lopulla.

Kuluvana syksynä Alprintin Jämsän ja Valkeakosken painotoiminta on siirretty Tampereelle perustettuun erikoistuotelinjayksikköön. Kaikki myynti- ja markkinointitoiminnot on keskitetty. Alprintin tuotantoyksiköt on ryhmitelty tuotantotekniikan mukaan neljään tuotelinjaan ja Alprint Oy:n, Alprint Aikakauslehtipainot Oy:n ja Alprint Sanomalehtipainot Oy:n fuusiointi yhdeksi yhtiöksi on käynnistetty. Näiden toimenpiteiden vaikutukset näkyvät Alprintin kannattavuudessa täydellä teholla vuoden 2001 jälkeen.

Sanomalehtien positiivinen kehitys on jatkunut edelleen. Alma Median sanomalehtien kustantamisesta vastaavan Alpressin liiketoiminta on sujunut selvästi edellisvuotta paremmin. Tämä ei kuitenkaan riitä kompensoimaan muiden liiketoimintaryhmien jättämää. Myös syyskuussa perustetun New Media -liiketoimintaryhmän toiminnan kehitys toteutuu ennakoidun mukaisesti, Alma Media kertoo tiedotteessaan.

Alma Media -konsernin osavuosikatsaus tammi-syyskuulta julkistetaan 9.11.1999.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat