Alina julkaisi rohkean kuvan Balilta – ei asiaa Indonesiaan ainakaan puoleen vuoteen

Somevaikuttaja Alina ei hetkeen lomaile Balilla.

Venäläinen sosiaalisen median vaikuttaja Alina Fazleeva lomaili aviomiehensä Andreyn kanssa Indonesian Balilla, mutta sortui lomallaan suureen virheeseen, uutisoivat muun muassa New York Post ja Insider.

Somevaikuttaja julkaisi reissultaan aviomiehensä ottaman kuvan, jossa hän poseeraa alasti hyvin vanhan ja balilaisessa hindukulttuurissa pyhänä pidetyn puun alla. Kyse oli temppelialueen 700-vuotiaasta banianiviikunapuusta.

Alina sai porttikiellon Balille tempauksensa vuoksi.

Anteeksipyyntö ei auttanut

Kuva julkaistiin alun perin Alinan sittemmin yksityiseksi muutetulla sometilillä toukokuun ensimmäisenä päivänä, josta se lähti leviämään sosiaalisessa mediassa. Kuva poistettiinkin ymmärrettävistä syistä myöhemmin. Alina pyyteli toimiaan anteeksi sometilillään kahteenkin otteeseen. Pariskunta kuitenkin karkotettiin Balilta 6. päivä toukokuuta, eivätkä he saa palata Indonesiaan ainakaan puoleen vuoteen, kertoo uutistoimisto AFP. 

Balin kuvernööri Wayan Koster totesi, että epäkunnioittavien turistien toimintaa ei enää siedetä.

Muun muassa indonesialainen kenkäsuunnittelija Niluh Djelantik peräänkuulutti rangaistusta Alinalle tästä kuvasta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Myös tämä somevaikuttaja sai maksaa kalliisti reissukuvistaan:

Tämä somevaikuttaja puolestaan paljastaa, kuinka hänen "rantaotoksensa" syntyivät oikeasti:

Lue myös:

    Uusimmat