Alhainen kipukynnys? Syy saattaa piillä aivoissa
Jotkut ihmiset tuntevat kipua herkemmin kuin toiset. Uuden selvityksen mukaan selitys saattaa löytyä aivojen rakenteesta. Asiasta kirjoitti Livescience-verkkosivu.
Yhdysvaltalaisen Wake Forest Baptist Medical Center -sairaalan tekemään kipukynnystä koskevaan selvitykseen osallistui 116 ihmistä. Osallistujien jalkaa tai kättä kuumennettiin pieneltä alueelta noin 49 Celsius-asteeseen eli seurauksiltaan ensimmäisen asteen palovammaa vastaaviin lukemiin. Myöhemmin osallistujien aivot magneettikuvattiin.
Tutkijat havaitsivat, että mitä ohuempi aivokuori ihmisillä oli aikaisemmin tarkkaavaisuuteen sekä itsetarkkailuun yhdistetyillä alueilla, sitä kipuherkempiä he olivat.
Kipuherkkyyteen liitetty aivoalue on osa verkostoa, joka aktivoituu, kun ihminen lepää tai "päiväuneksii" eli on niin sanotusti lepotilassa. Tutkijoiden mukaan ihmiset, joilla on vähemmän harmaata ainetta näillä alueilla, ovat herkempiä kivulle. Vastaavasti ihmiset, joilla harmaata ainetta on näillä alueilla enemmän ja joiden aivot ovat enemmän eräänlaisessa lepotilassa, voivat olla kivulle vähemmän herkkiä.
Myös tarkkaavaisuuteen yhdistetty aivoalue näytti liittyvän kivun kokemukseen. Tutkijat väittävät, että ihmiset, jotka pystyvät parhaiten keskittymään tarkkaavaisesti, saattavat olla myös parhaita hallitsemaan kipua.
Jos ihmisen kipuherkkyyttä pystytään ennustamaan, voidaan kipua tulevaisuudessa mahdollisesti hoitaa ja ehkäistä paremmin.
Havainnoista kerrottiin joulukuussa Pain-julkaisussa.
Lähde: Livescience.com
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
05:50
Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
05:19
Ilmastonmuutos uhkaa sekä Saimaan että Itämeren norppia
-
05:14
Venäjällä ainakin 29 on kuollut juotuaan siideriä, jossa uskotaan olleen metanolia
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
22:44
Real Madridin jättänyt Karim Benzema allekirjoitti muhkean ökysopimuksen Saudi-Arabiaan – jättibonukset sidottu kiistanalaiseen tavoitteeseen
-
22:34
WP: CIA tiesi Ukrainan armeijan suunnittelevan Nord Stream -putken räjäyttämistä
-
21:46
Rumalla skandaalilla ankarat seuraukset – lajihuipuille lätkäistiin elinikäiset pelikiellot
-
21:14
Muuttavatko tulvat Ukrainan vastahyökkäyksen suunnan? – Jarmo Lindberg: "Katseet kääntyvät Zaporizhzhjasta itään"
-
21:01
Sergey Hilman kertoo nyt, millainen operaatio kallonhionta oli – yllättyi ihmisten kommenteista: "Minulle toivottiin lobotomiaa"
-
20:54
Suomi karkottaa yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskennellyttä vakoojaa – "Historiallinen, suurin massakarkotus"
-
20:48
Mihin verkkotilaus jumiutui? Viivästyksiin usein kolme syytä
-
20:47
Pekka Haavisto Kahovkan padon räjäytyksestä: "Noin Päijänteen kokoinen alue lähtee liikkeelle – tuhon määrä voi olla aivan järkyttävä"
-
20:31
NBC News: Yhdysvaltalaistiedustelu viittaa Venäjän olevan syyllinen padon räjäyttämiseen – MTV seuraa sotaa
-
20:28
”F1 on vitsi” – mestarikuskilta kovaa puhetta moottoriurheilun todellisesta kuninkuusluokasta
-
20:13
Tutkija varoittaa: Kemikaalit heikentävät sperman määrää ja laatua – yhä useampi pari voi joutua hedelmöityshoitoihin
-
20:12
Venäjä-mielinen lajiliitto horjuu – Suomikin jättämässä kohuissa rähjääntyneen ryhmittymän
-
Lataa lisää