Aleksi Sariola: Näin koti kannattaa tuunata ennen myymistä!
Pientä pintaremonttia -ohjelman juontaja Aleksi Sariola on nähnyt jo usean kauden ajan, kun ammattilaiset ovat muuttaneet koteja myyntikuntoon. Millaisia vinkkejä mies antaa katsojille?
Aleksi Sariola on seurannut useamman kauden ajan, millä tavoin koti muuttuu, kun paikan päälle päästetään joukko ammattilaisia.
– Hyvin yksinkertaisilla asioilla päästään jo pitkälle. Olen huomannut, että jo pelkästään viemällä ylimääräistä tavaraa pois asunnosta ja uudistamalla pintoja ollaan jo pitkällä.
Jokainen kohde jää ohjelmatiimin mieleen jollain tapaa – esimerkiksi mukavat ihmiset ja erityisen ilahtuneet reaktiot ovat mukavia muistoja. Paras uutinen saadaan kuitenkin silloin, kun ohjelma on tehnyt tehtävänsä.
– Ihmiset ilmoittautuvat ohjelmaan kuitenkin sen vuoksi, että saisivat asuntonsa myytyä ja pääsisivät muuttamaan uuteen kotiin. On aina mukavaa kuulla, että näin on käynyt.
Asunto myyntikuntoon – näin Aleksi vinkkaa!
- Karsi tavaraa ympäriltäsi. Kannattaa vaikka hommata ylimääräistä varastotilaa, jotta turhat irtotavarat saadaan pois.
- Selkeytä tiloja – mikä on tarpeellista, mikä ei?
- Pinnat kuntoon. Jos esimerkiksi seinä on nuhjuinen, kannattaa se maalata uudelleen.
- Kunnon siivous vie pitkälle!
- Kaiken ei tarvitse olla uusinta uutta ja täydellistä. Uusi asukas kyllä tekee muutokset, jos niin haluaa.
- Onhan koti viihtyisä? Onko sinne mukavaa astua sisään? Huolehdi hyvästä ensivaikutelmasta!
Hannele Lampela/ MTV3
Uusimmat
-
11:38
Syyskuu oli historiallisen lämmin koko maassa: Helsingin lämpöennätys murskaksi
-
11:32
Pieleen mennyt pysäköintiyritys meni italialaisrouvan tunteisiin – turhautuneet huudot kaikuivat pitkälle!
-
11:25
Leijonilta merkittävä sopimusuutinen
-
11:16
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
11:10
"Teen töitä, vaikka perse irtois" – Sointu Borg kiittelee TTK-äänestäjiään
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
Lataa lisää