Nelinkertainen F1-mestari Alain Prost joutui ryöstön kohteeksi Nyonissa sijaitsevassa Sveitsin-kodissaan. Paikalla oli tapahtumahetkellä myös Prostin perheenjäseniä.
Naamioitunut joukko tunkeutui Prostin kotiin tiistaiaamuna kello 8.30 paikallista aikaa. Sveitsiläisen Blick-lehden mukaan tekijät hyökkäsivät välittömästi Prostin kimppuun, ja Prostin kerrotaan saaneen välikohtauksessa jonkinlaisen päävamman.
Paikalla oli myös ainakin toinen Prostin pojista, ja hänet pakotettiin avaamaan talon kassakaappi. Se, mitä rikolliset saivat saaliikseen, on yhä epäselvää.
Poliisi ja muut viranomaiset ovat käynnistäneet laajamittaisen tutkinnan rikoksen ratkaisemiseksi, mutta tekijät ovat yhä karussa.
Blick kertoo Prostin kärsineen ryöstössä "vain lieviä fyysisiä vammoja", mutta F1-legenda on syvästi järkyttynyt ja paikalle kutsuttiin ensi alkuun ensihoitoryhmä.
– Tietojemme mukaan hän on sittemmin palannut Dubaihin, jossa hän asuu osa-aikaisesti.
Blickin mukaan tällaiset rikokset ovat viime vuosina yleistyneet ranskankielisessä Sveitsissä.

