Älä vanhenna ihoasi turhaan – näin hoidat käsiäsi oikein

Sanotaan, että kädet paljastavat naisen iän. Siksi käsistä kannattaakin pitää erityisen hyvää huolta. Tiesitkö, miten käsiä oikeasti pitäisi hoitaa?

Kädet paljastavat helposti kantajansa iän. Käsiä pestään usein ja liian voimakkailla aineilla eikä rasvata tarpeeksi. Se rasittaa ja vanhentaa ihoa väistämättä. Merkittävin rypistäjä on kuitenkin UV-säteilylle altistaminen.

– Laiminlyömällä ihonhoitoa voi helposti hankkia ikää lisää kymmenen vuotta, Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston opettaja Taina Raivio sanoo.

Iän myötä iho väistämättä ohenee ja sen myötä rypistyy. Monesti riesana ovat myös erilaiset pigmenttimuutokset.

Käsien hoitamisessa ja ihon vanhenemisen ehkäisyssä tärkeintä on säännöllinen ihonhoito. Asiantuntija kertoo, kuinka käsiä tulisi oikeasti hoitaa.


Kuorinta

Aivan kuin kasvoistakin poistetaan säännöllisesti kuollut ihosolukko, myös kädet tulisi kuoria kerran yhdessä tai kahdessa viikossa. Sopiva kuorintatiheys on kerrottu kuorinta-aineen käyttöohjeissa.


Peseminen

Käsiä ei tulisi pestä perinteisillä saippuoilla. Ne poistavat iholta luonnollisen, suojaavan rasvan. Iholle paras on pesuaine, jonka pH on neutraali tai miedosti hapan.


Rasvaaminen

Kädet tulisi rasvata aina pesun jälkeen. Voiteet suojaavat ihoa ja palauttavat pesun viemän kosteuden.

Kannattaa tutkia voiteiden INCI-luetteloa ja valita luonnonöljyjä, kuten manteli-, oliivi- tai jojobaöljyä, sisältäviä tuotteita. Monet hyvät ainesosat ovat tuttuja myös ruoanlaitosta. Mineraaliöljyt sen sijaan vain estävät kosteuden haihtumista iholta mutta eivät kosteuta.


Suojaaminen

Siinä missä muukin iho, käsien iho tulee suojata UV-säteilyltä ja kylmettymiseltä. Kylmä hidastaa verenkiertoa, mikä vaikuttaa myös ihon toimintaan. Lämmin pukeutuminen on siis tärkeää myös ihon hyvinvoinnin takia.


Hoidot

Pigmenttimuutokset johtuvat siitä, että pigmentti alkaa jakautua epätasaisesti. Muutoksia voi korjata vaalentavilla voiteilla tai käydä vaalennuttamassa kosmetologilla, mutta sen jälkeen asiakkaalla on suuri vastuu tuloksen ylläpitämisessä. Pigmenttimuutokset palaavat herkästi, mikäli iho altistuu UV-säteilylle uudestaan.

Käsien ihoa kannattaa hoitaa myös naamioin. Tarkoitukseen sopivat hyvin esimerkiksi vartalonaamiot. Toisinaan kannattaa käydä kosmetologin vastaanotolla. Asiantuntija osaa kertoa, mitkä olisivat parhaat tuotteet ja keinot juuri oman ihon hoitamiseen.


Lue myös:


AVA / Leenastiina Simola

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat