Älä kulje onnesi ohi! Näin deittailee sinkkuäiti

Deittailu ja yksinhuoltajuus eivät kuulosta helpoimmalta mahdolliselta yhdistelmältä. Omien juttujen vaaliminen ja ajan viettäminen muiden aikuisten kanssa on kuitenkin tärkeää.

Sinkkuvanhemman arki on kiireistä: saman päivän aikana tulisi hoitaa työ, lapset, kodinhoito, kaupassakäynti, juoksevat asiat, omat harrastukset – jos sellaisille jää aikaa… Lista on loputon. Tehokkaan arjen pyörittämisen keskellä tulisi kuitenkin löytää aikaa myös omille tarpeilleen ja romantiikan mahdollisuudelle, mikäli sellainen tuntuu sopivan vallitsevaan elämäntilanteeseen.

AVAn lauantai-illan reality-sarja Sinkkuäitien talossa näyttää, kuinka suurenkin lapsikatraan kanssa elävä yksinhuoltajaäiti onnistuu sovittamaan henkilökohtaiset menonsa, kuten treffeillä käymisen, perheen hektiseen arkeen.

Yksinhuoltajana deittailun salaisuus piilee sellaisen suhteen löytämisessä, jonka voi yhdistää omiin kuvioihin ja aikatauluihin ilman, että se tuottaa ylimääräistä stressiä tai kiirettä.

Helpointa kumppanin etsintä on aloittaa netistä. Internet pursuaa sinkkuvanhemmille tarkoitettuja deittipalstoja, joille voit jättää oman ilmoituksesi tai vain selailla muiden profiileja. Satoja ja taas satoja kiinnostavia, samassa elämäntilanteessa olevia miehiä ja naisia vain muutaman klikkauksen päässä – samalla kun uunissa paistuu illallinen lapsille.

Nettideittailu ei kuitenkaan ole ainoa tapa kohdata se oikea. AVA listasi muutamia toimivia, luovia vinkkejä uudesta rakkaudesta haaveileville sinkkuäideille ja -isille.

1. Osallistu tapahtumiin yhdessä lasten kanssa

On ensisijaista muistaa, etteivät lapset ole este aktiiviselle sosiaaliselle elämälle. Mieti, millaisia sosiaalisia aktiviteetteja erilaiset yhteisöt tarjoavat. Harrasteryhmät, seurakunnat ja jopa lasten päivähoitopaikat järjestävät tapahtumia, joissa voit tavata paljon ihmisiä kerralla – mahdollisesti myös samassa elämäntilanteessa olevia. Isompien ryhmien kokoontumisen etu on esimerkiksi se, että voit rauhassa tarkkailla muita ja miettiä, keneen haluaisit mahdollisesti tutustua paremmin.

2. Sovi lounastreffit

Lounaalla käyminen on turvallinen tapa aloittaa tutustuminen. Virallisuus ja paineet vähenevät keskellä kirkasta päivää. Lounastunnin lyhyys antaa vapauden pitää treffit suhteellisen lyhyinä. Sitä paitsi, olitpa sitten kuinka kiireinen tahansa, täytyyhän sinun syödä! Kutsu siis ystäväpohjalta kiinnostava henkilö kanssasi lounaalle, ja saat rennon tilaisuuden aloittaa tutustuminen.

3. Käy kahvilla

Höyryävä lasillinen hyvää lattea on hyvä tapa rentoutua hetkeksi hyvässä seurassa. Treffit voi pitää juuri niin lyhyenä kuin itse haluat ja päiväsaikaan tapaaminen onnistuu helpoiten, etenkin jos lapset ovat päivähoidossa tai koulussa. Eläväinen kahvila on hyvä ympäristö keskustella ja alkoholiton treffijuoma pitää arviointikyvynkin terävänä. Jos iltapäivää haluaa vielä kahvit juotuaan jatkaa, ottakaa suunnaksi museo tai kävelkää kaupungilla ja jutelkaa lisää. Muista, että ystävyys on loistava pohja rakkaudelle.

4. Tapaa kuntosalilla

Jos kanssasi samoja treeniaikoja näyttää noudattavan kiinnostavan oloinen ihminen, hankkiudu juttusille! Ehkäpä yhdessä treenaaminen olisi hänenkin mielestään mukavampaa kuin yksin hikoilu. Salilla tapaaminen ei vaadi sitoumuksia, sillä syy saapua sinne on tutustumisen sijaan treenaaminen. Muutama kerta juoksumatolla jutellen antaa jo hyvän kuvan, josko harjoituskaverissa olisi potentiaalia muuhunkin.

5. Ulkoile ystävien kanssa

Älä unohda, että välillä on tarpeellista päästä tuulettumaan! Pyydä lastenhoitoapua yhden illan ajaksi ja lähde ulos ystäväporukalla. Vältä jämähtämästä liian tiiviisti tuttujen ihmisten seuraan koko illaksi, ja ole avoin tutustumaan myös vastaan tuleviin kiinnostaviin tapauksiin. Todennäköisesti elämäsi rakkaus ei löydy heti kättelyssä, joten ole kärsivällinen. Liika yrittäminenkään ei useimmiten johda toivottuun lopputulokseen.

Sinkkuäitien talossa nähdään AVAlla lauantaina 3.12. kello 21.50.

Lähde: Singleparents.about.com

AVA

Lue myös:

    Uusimmat