Älä anna onnettoman työn pilata elämääsi – tee nämä kaksi asiaa vapaa-ajallasi ja voit paremmin!

Seuraavat kaksi asiaa voivat pelastaa sinut onnettoman työpaikan aikaansaamalta turhautumiselta. 

Tuntuuko sinusta, että jokainen työpäiväsi on kuin tarpoisit suossa? Aina kun suljet työpaikkasi oven, tunnet turhautumista ja kihiset kiukusta. Yliopiston tutkijat ovat nyt selvittäneet, kuinka näistä negatiivisista tunteista on mahdollista pyristellä irti. Jos haluat parantaa elämänlaatuasi, jatka lukemista. 

Floridan yliopiston tekemän tutkimuksen on nimittäin olemassa kaksi asiaa, jotka kumoavat onnettoman työpaikan aikaansaamat vaikutukset. Kun et ole työpaikalla, tutkijat kehottavat liikkumaan ja nukkumaan. Yksinkertaista, vai mitä?

Motivaatiopula johtaa huonoon käytökseen

Tutkijat keräsivät tietoa 118:lta täyspäiväisesti työskentelevältä henkilöltä. He tulivat siihen tulokseen, että yli 10 900 askelta päivittäin ottaneet henkilöt tunsivat olonsa paremmaksi vapaa-aikana kuin henkilöt, jotka kävelivät päivän aikana ainoastaan alle 7000 askelta.

Vähäinen liikkumattomuus heijastui negatiivisesti myös muihin perheenjäseniin, sillä vähän liikkuvilla työpaikan aikaansaaman turhautumisen todettiin purkautuvan usein huonona käytöksenä ja kiukunpuuskina. 

Myös unenlaadulla todettiin olevan vaikutusta niin vapaa-aikaan kuin työhönkin. Henkilöt, jotka nukahtivat nopeasti ja nukkuivat riittävästi, olivat vähemmän turhautuneita työpäivän jälkeen kuin huonosti nukkuneet.

– Kun ihmiset saavat liian vähän unta, he tuntevat olonsa tehottomiksi ja vähemmän motivoituneiksi, tutkija Shannon Taylor selittää.

Huonosta motivaatiosta seuraa usein huonoa käytöstä, eivätkä henkilöt pysty ohittamaan negatiivisia tunteita yhtä helposti kuin yönsä hyvin nukkuneet. Yöuni vaikuttaa siis merkittävästi itsesäätelykykyyn. Onneksi liikunnalla voi korjata paljon.

– Sillä on uudistava ja energisoiva vaikutus, mikä vaikuttaa itsesäätelykapasiteettiin, Taylor kertoo liikunann vaikutuksista. 

Jos työsi tuntuu ahdistavan sinua vielä kotona, keskity siis liikuntaan ja yöuniin. 

Jos nämä vinkit eivät auta, katso videolta kuinka seuraavaksi kannattaa toimia. 


Lue myös:

    Uusimmat