Aivoverenvuodon saanut Ile Jokinen: Edessä pitkä sairausloma

Radio Novan pitkäaikainen juontaja Ile Jokinen toipuu aivoverenvuodosta Meilahden sairaalassa.

Radiojuontaja Ile Jokisen, 47, vappuviikko alkoi traagisilla tapahtumilla. Jokisen tasapaino alkoi horjua maanantaina töihin lähtiessä, ja lopulta hän kaatui kylki edellä lipastoa päin.

Juontajan vasemman puoleiset käsi ja jalka menivät tunnottomiksi. Vaimo soitti paikalle ambulanssin ja pian Ile Jokinen kiidätettiin Meilahden sairaalaan.

Lääkärit tiesivät nopeasti, että kyseessä on aivoverenvuoto.

– Syytä kohtaukseen ei tiedetä, mutta vointi on menossa parempaan suuntaan. Liikeradat alkavat olla hyviä ja kädessä on jo voimaa, sairaalasta puhelimitse tavoitettu Ile Jokinen kertoo MTV.fille.

Sairauskohtaus yllätti kunnostaan huolta pitävän miehen.

– Onhan tämä henkisesti kova tälli. Ensin mietin, että miten voin olla näin heikko, mutta näin voi tapahtua kenelle tahansa, Jokinen tietää.

Juontaja joutuu olemaan sairaalassa ainakin loppuviikon ajan. Edessä on vielä pään magneettikuvaus.

Jokinen uskoo, että hänellä on edessään pitkä sairausloma.

– Asiat ovat vielä täysin auki, mutta nyt vain huilataan ja odotellaan. Mielen malttia tarvitaan, hän sanoo.

Radiojuontaja kiittelee saamaansa tukea ja kannustusta, jota on tulvinut ystäviltä ja tutuilta. Myös Twitter-seuraajat ovat osoittaneet tukensa juontajalle.

– Siitä on ollut uskomaton apu. Viestit ovat olleet tosi kivoja, ja olen saanut niistä toivoa. Minulle on myös herännyt näyttämisen halu, että hoidan vielä itseni kondikseen.

– Ehkä kaikella on tarkoituksensa. Olen kiitollinen, että saan vielä mahdollisuuden. Tässä olisi voinut käydä paljon pahemmin.

Lue myös:

    Uusimmat