Äitienpäivän ei tarvitse olla materialismin voittojuhlaa – mieluisin äitiyden kunniaksi annettu lahja liittyy nimittäin usein aivan muihin kuin materialistisiin arvoihin.
Hienot sähkövempaimet, jokavuotiset Mariskoolit ja flanelliset yöpaidat ovat varmasti mukavia äitienpäivälahjoja, mutta ehkäpä tänä vuonna voisit hankkia päivänsankarille jotain ekologisesti ja eettisesti kestävää – lahjan, joka ei välttämättä tarvitse ympärilleen varsinaista lahjapaperikäärettä.
Anna äidille aikaa – yhteistä tai omaa
Yhä useampi äiti tuntuu kärsivän kroonisesta aikapulasta, oli kyse sitten perheelle tai itselle omistetuista hetkistä. Yllätä rakkaasi siis antamalla hänelle aikaa.

Järjestä koko perheelle yhteinen loma tai menkää koko poppoolla syömään mukavaan ravintolaan. Lomaretkeksi passaa myös vaikka keväinen piknik äidille rakkaassa paikassa, jos pitemmälle reissulle lähteminen tuntuu tässä välissä mahdottomalta. Tärkeintä on, että koko perhe voi nauttia toistensa seurasta kiireettömästi.
Jos yhteinen parisuhdeaika on ollut viime aikoina kortilla, varaa hotelliviikonloppu vain teille kahdelle ja järjestä lapset vaikkapa isovanhempien hoiviin. Saman asian ajaa lähteminen yhdessä pitkästä aikaa illaksi kulttuuririentoihin, kuten vaikkapa taidenäyttelyyn, teatteriin, leffaan tai museokierrokselle. Erityisen mieluisa yllätys saattavat olla myös liput päivänsankarin lempibändin keikalle.





