Äiti paljastaa, millainen teinikapinallinen Veronica Verho oli nuorena: "Se oli tosi vaikeeta aikaa"

Veronica Verhon äiti kertoo Illallinen äidille -ohjelmassa tyttärensä olleen todellinen teinikapinallinen nuorena.

Illallinen äidille -ohjelmassa tubettaja-juontaja Veronica Verho kokkaa illallisen äidilleen Minne Anneli Verholle huippukokki Kari "Kape" Aihisen avustuksella.

Illallisen myötä Aihinen pääsee myös tutustumaan Verhon lapsuuteen ja nuoruuteen, joka varsinkin oli ajoittain hyvinkin railakas. Tubettajan äidin mukaan hänen tyttärellään oli nuorena erittäin ankara kapinavaihe. 

– Hän harrasti myös urheilua ja oli niitä muita harrastuksia, mutta sitten kyllä hän ihan hirveästi rakasti hengailla kaupungilla ja myös kavereiden kanssa. Silloin hänellä oli valtava kapinavaihe, se ei uskonut niinku mitään, äiti muistelee illallisen aikana. 

Pahimmillaan kapina oli äidin mukaan kahdeksannen luokan tienoilla, jolloin Verho ei noudattanut mitään kotiintuloaikoja ja piti puhelimensa kiinni. 

– Hän ehdottomasti halusi laittaa vastaan kaikessa. Se meni sitten ajallaan ohi, kun yhdeksäs luokka aloitettiin, niin tehtiin semmoinen yhteinen sopimus, että mitä tahansa ongelmia on, niin hän voi aina tukeutua minuun ja luottaa minuun. Ja se rauhoittui se tilanne, Anneli-äiti muistelee. 


Veronica Verho muistelee ottaneensa jopa ensimmäisen tatuointinsa ilman äidin lupaa. 

– Mutta mä otin äidin nimikirjoituksen. Ja se oli vielä silleen, että mä olin Turun torilla töissä ja mä näytin sen äidille, niin äiti ei voinut silloin alkaa huutaa kun mä olin töissä ja sitten siinä oli vielä hänen nimikirjoitus. 

Äidin mukaan kaksikko, jonka kumpikin osapuoli oli erittäin vahvatahtoinen, otti jatkuvasti yhteen kotona. 

– Se oli tosi vaikeeta aikaa ja tuntui, että mä revin hiuksia päästäni, että saisin jotain tolkkua asioihin. Sitten kun mä olin leppynyt, niin sitten mä yleensä perustelin hänelle sen, että miksi mä olin suuttunut, äiti kertoo. 

Illallinen äidille mtv-palvelussa ja tiistaisin MTV3-kanavalla kello 20. 

Lue myös:

    Uusimmat