Äiti jakoi 60 sekunnin niksinsä uunin ritilöiden puhdistamiseen: Ei jynssäämistä tai vahvoja kemikaaleja

Eräs äiti keksi loistavan sekä todella helpon niksin, jonka avulla uunin ritilät voi pestä nopeasti ja hinkkaamatta. 

Joskus se uunikin on pestävä. Mutta vihaatko käyttää vahvoja kemikaaleja? Etkö jaksaisi jynssätä ritilöitä kaikin voimin?

Etenkin vahvojen kemikaalien käyttö voi epäilyttää. Esimerkiksi erään brittinaisen käsi sai kohtalokkaita seurauksia uuninpesuaineen käytöstä.

Nyt kuitenkin muuan australialainen äiti keksi keinon, jonka avulla uunin saa putipuhtaaksi ilman uuninpesuainetta. Nainen jakoi uskomattoman siivousvinkkinsä Facebookissa Mums Who Clean -ryhmässä, ja se saavutti hetkessä hurjan suosion. Asiasta uutisoi muun muassa 7NEWS Australia-uutissivusto.

Kestää vain yhden minuutin 

Nainen paljasti muille, että hän asetteli pyyhkeen kylpyammeen pohjalle, laittoi siihen päälle uunin ritilät, täytti altaan kuumalla vedellä ja kaatoi altaaseen vielä pari desiä nopeasti liukenevaa, jauhemaista pyykinpesuainetta. Koko prosessissa aikaa kului noin minuutti.

Nainen jätti seoksen likoamaan yön yli. Seuraavana päivänä hän pyyhki ritilät pesuaineesta ja huuhteli ne kylmällä vedellä. Näin uunin ritilöistä tuli täydellisen puhtaita!

Jos kotoa ei löydy kylpyammetta, voi vaihtoehtoisesti käyttää myös suurta allasta tai astiaa.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Muut ryhmäläiset ylistävät naisen keksintöä.

– En ole koskaan aikaisemmin saanut uuniani näin puhtaaksi! En voi koskaan kiittää tarpeeksi tästä vinkistä, eräs käyttäjä kommentoi.

 – Iso kiitos tästä!! toinen käyttäjä ylisti. 

Lue myös:

    Uusimmat