Amerikkalaisäiti jakaa kiitoksensa opiskelijoille, jotka katkaisivat hänen poikansa yksinäisyyden kierteen ja tulivat tämän seuraksi ruokalassa, kertoo FoxNews.
Miten puuttua kiusaamiseen? Katso yllä oleva video!
Neljän vuoden ajan Kay Kirby on joka päivä lähettänyt pojalleen Andrew'lle viestin lounasaikaan kysyen, istuiko tämä kenenkään kanssa. Joka ikinen päivä poika vastasi, että hän istui yksin.
– Se on ollut muuttumatonta vuosien ajan. Hän on istunut yksin ja se on aina vaivannut minua ja miestäni. Pystyn kuvittelemaan hänet istumassa yksin. Vuosien aikana hänen kanssaan on istunut hallintohenkilökuntaa, mutta ei koskaan hänen ikäisiään, äiti selittää FoxNewsille.
LUE MYÖS: Tyttö kertoi koulun tapahtumista – äiti tajusi, että hänen pahin painajaisensa on toteutunut
Kay kertoo, että Andrew on todellisuudessa adoptiolapsi, jonka biologinen äiti oli huumeiden käyttäjä. Poika sairastaa lisäksi neurofibroomaa, harvinaista sairautta, joka altistaa aivo- ja selkäydinkasvaimille.
– Hänellä on ollut monia haasteita. Hän on fiksu, mutta hän on vain erilainen, Kay kertoo.
"Äiti, en syönyt yksin"
20. elokuuta oli kuitenkin Andrew'n lukion kolmannen opiskeluvuoden ensimmäinen päivä. Kun äiti lähetti pojalleen saman tutun viestin lounasseurasta, hän ei saanut – yllätyksekseen – ollenkaan vastausta.
