Peppina kertoo Gogin kantabaari -podcastissa, että on vuosien käsitellyt isänsä tilannetta sekä vanhemman menettämistä paljon.
Love Island Suomi -ohjelman viimeisimmällä kaudella mukana ollut Peppina puhuu Gogin kantabaari -podcastissa isänsä tilanteesta. Hän kertoo isänsä olevan todella huonossa kunnossa.
– Iskä ei kauheasti enää muista meitä lapsia. Mutta olemme olleet maailman läheisimmät ja iskä on ollut maailman paras iskä, hän sanoo jaksossa.
Peppina kertoo isänsä kunnon huonontuneen jo miltei 10 vuotta sitten. Hän muistaa saaneensa kesken erään koulupäivän kuulla, että isä oli joutunut sairaalaan. Hän ei tarkenna, mistä syystä tämä joutui tuolloin sairaalahoitoon.
– Aloin heti miettimään, että muiden kavereideni vanhemmat ovat nuoria ja oma isäni on paljon vanhempi. Ajattelin, että tämä on epäreilua myös pikkusiskolleni, joka on minua vielä viisi vuotta nuorempi. Hänen isänsä on vanhainkodissa. Olen aina surrut sitä, ettei pikkusiskoni saa kokea iskäelämää, Peppina sanoo kyyneliin liikuttuen.
Lue myös: Love Island -Peppina sairastui puhumistyössään: "Olin vuoden päivät toipilaana"
Peppina on vuosien varrella käsitellyt isänsä tilannetta sekä vanhemman menettämistä paljon. Hänen mieleensä on jäänyt keskustelu, jonka hän kävi äitinsä kanssa viitisen vuotta sitten.
