Aira Samulinin lapsilla rankat kohtalot – pohtii syitä mielisairauksiin

Aira Samulinista kertovassa kirjassa avataan hänen lastensa rankkoja kohtaloita.

Sauli Miettisen kirjoittamassa, Aira Samulinin koko elämäntarinan kertovassa kirjassa Uskomaton Aira Samulin (WSOY) puhutaan Airan lapsuuden ja työuran lisäksi paljon hänen perheestään ja erityisesti lapsista – Pirjosta ja Jarista.

Pirjo sairastui teini-ikäisenä skitsofreniaan ja on ollut sairaalahoidossa suurimman osan elämästään. Kirjassa Aira muistelee erästä koulun kesälomaa, jonka aikana Pirjon vointi huononi.

Koulu tuntui hänestä pelottavalta, toiset oppilaat näyttivät hirviöiltä. Hän lähti aamuisin kotoa, mutta ei mennyt kouluun vaan jäi pyörimään kaupungille. Airan koulukirjoihin antamat rahat hän käytti tupakkaan.”

Aira perusti aikanaan Rytmikkäät mannekiinit -tanssiryhmänsä Pirjon takia, sillä tämä loisti tanssilavoilla, vaikka ei enää pystynyt keskittymään muuhun. Myöhemmin ryhmästä kasvoi Airan elämäntyö, tanssikoulu. 

– Huomasin, miten tanssi vaikutti Pirjoon. Se näytti edelleen helpottavan edes hetkellisesti hänen oloaan, Aira sanoo kirjassa.

Jari-poika puolestaan vaikutti kirjan mukaan nuorempana pärjäävän hyvin, ja hän ehtikin luoda itselleen näyttävän uran tanssijana ja teatterissa. Myöhemmin kuitenkin myös hän kärsi henkisistä ongelmista, kuten psykooseista. Lopulta hän joutui jäämään mielenterveyden häiriöiden takia sairaseläkkeelle.

Kirjassa nostetaan useassa kohdassa esiin se, kuinka Aira on miettinyt mahdollista syytä lastensa ongelmiin. Mielisairaudet kulkivat geeneissä, sillä sekä Pirjon Helge-isä että tämän sisko olivat kärsineet skitsofreniasta. Myös Airan äidin mieli järkkyi sota-aikana.

Aira on pohtinut paljon myös Helgen vaikutusta lastensa myöhempiin ongelmiin. Hän oli väkivaltainen alkoholisti, joka löi sekä vaimoaan että lapsiaan, ja loi perheen kotiin vuosikausiksi ”perhehelvetin”, kuten kirjassa sanotaan.

Pirjon sairastumisen syyt vaivasivat Airaa loputtomasti. Vuosikymmenien kuluttua hän pohtii niitä edelleen. Kun ihmisen mieli murtuu, psykiatrit käyvät loputtomasti läpi potilaan lapsuutta. Helge Samulinin sairaus sekä siihen liittyneet väkivaltaisuus ja alkoholismi olivat saattaneet vaikuttaa Pirjoon. Aira on toistuvasti joutunut kysymään itseltään, oliko hän Pirjon äitinä tehnyt vääriä ratkaisuja. Ehkä hänen olisi pitänyt lähteä väkivaltaisesta avioliitostaan aiemmin – vaikka oman henkensä uhalla.”

Jari taas joutui viettämään lapsena paljon aikaa perheen kotiapulaisen kanssa, ja vähän vanhempana hänet lähetettiin usein viettämään lomia pois kotoa, kun yksinhuoltaja-Airan aika ja energia meni työhön ja Pirjosta huolehtimiseen. Aira myöntääkin kirjassa, että Jari jäi nuorena jatkuvasti huomiossa sairaan siskonsa varjoon.

Kun Aira puhuu pojastaan, kuulija tuntee vahvasti, että näistä asioista on keskusteltu paljon. Syyttelyltä ja katkeruudeltakaan ei ole vältytty. Syyt ja seuraukset ovat toisinaan menneet sekaisin. Sairautensa synkimpinä aikoina Jari menetti otteensa todellisuudesta ja etsi syyllistä niin itsestään kuin äidistäänkin. He molemmat ovat joutuneet arvioimaan aikanaan tekemiään valintoja. Harvinaisina tyhjinä hetkinään Aira miettii niitä edelleen.”

Kirjasta käy ilmi, että Aira on joutunut tuntemaan syyllisyyttä lastensa takia. Se on johtunut sekä hänen omista valinnoistaan että ympäristön paineesta.

Airasta on tuntunut usein siltä, että hänen kevytmielisenä pidetty työnsä muodin ja tanssin parissa on joidenkin 1960-luvun ihmisten mielestä vaikuttanut lapsiin. Kenties he olisivat ajatelleet toisin, jos hän olisi ollut menestyvä ja kiireinen juristi, lääkäri tai insinööri. Aira joutui käymään kamppailua syyllisyydentunteensa kanssa yksin, sillä perhehelvetin luonut Helge Samulin ei ollut paikalla vastaamassa Pirjon lapsuutta koskeviin kysymyksiin. Vaikka mies ei luonnollisesti ollut kyllin terve kantamaan vastuuta Pirjon tilanteesta, hän ei myöskään ollut miettimässä mahdollista omaa osallisuuttaan ja vaikutustaan.”

---

Lainaukset ovat Sauli Miettisen tänään ilmestyneestä kirjasta Uskomaton Aira Samulin (WSOY).

Lue myös:

    Uusimmat