Aikuinen, nukutko liian vähän? Näin se voi vaikuttaa aivoihisi
Ajatteletko, että iässäsi pärjäät jo hiukan lyhyemmillä yöunilla? Tuoreen tutkimuksen mukaan aivot voivat kuitenkin niukempien yöunien myötä vanheta nopeammin.
Singaporelaisen Duke-NUS School of Medicine –koulun tutkimuksen mukaan unen vähäinen määrä voi osaltaan vauhdittaa aikuisella aivojen ikääntymistä.
Tutkimukseen osallistui 66 yli 55-vuotiasta kiinalaista aikuista. Heidän aivojaan magneettikuvattiin ja he osallistuivat kognitiivisiin arviointeihin kahden vuoden välein. Tutkittuaan koehenkilöiden aivojen tilavuutta, heidän kognitiivista toimintakykyään sekä itse raportoimiaan unirytmejä, tutkijat huomasivat lyhytkestoisen unen saattavan vanhentaa aivoja.
Jopa vain tunnin lyhyempi yöuni lisäsi määrällisesti aivokammion suurentumaa, mikä on tunnettu merkki ikääntymiseen liittyvästä kognitiivisten taitojen heikkenemisestä sekä hermostoa rappeuttavista sairauksista. Unen laadulla ei tutkimuksen mukaan puolestaan näyttänyt olevan merkittävää vaikutusta aivojen ikääntymiseen tai niiden toimintaan.
– Löydöksemme viittaavat siihen, että lyhyt uni ikäännyttäisi aivoja, sanoo tutkimusta johtanut tutkija June Losaid Huffingon Post -sivuston mukaan.
Useat viimeaikaiset tutkimukset unen määrästä ja laadusta ovat yrittäneet osoittaa, että ikääntyville olisi olemassa ihanteellinen tuntimäärä unta per yö. Yhdysvaltalaisen Oregonin yliopiston tutkimuksen mukaan hyvän toimintakyvyn säilyttämiseksi optimaalinen määrä yöunta aikuiselle olisi kuudesta yhdeksään tuntia. Brittiläisen tutkimuksen mukaan ihanne taas olisi kuudesta kahdeksaan tuntia. Duke-koulun tutkimus näyttäisi puolestaan osoittavan, että kultainen keskitie unenmäärän suhteen kulkisi kenties jossain edellisten välillä. Tulevaisuudessa tutkijat pyrkivät selvittämään millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia unen määrä ja laatu voivat aiheuttaa.
Lähde: Huffingtonpost.com
Uusimmat
-
07:34
Veikkausliigan uusi komeetta oli "liian hidas ammattilaiseksi" – uran ensimmäinen pääsarjapesti käynnistyi järkytyksellä Suomessa: "Mielessäni kävi paluulento kotiin"
-
07:21
Moni suomalainen sairastaa tätä salakavalaa tautia tietämättään – diagnosoiduistakin tapauksista merkittävä osa huonossa hoitotasapainossa
-
07:00
Esapekka Lapin raaka kritiikki herättää ihmetystä: "Pakko pitää maltti sen kanssa"
-
06:45
Suositun Hautalehto-dekkarisarjan luoja Christian Rönnbacka on myös rommitislaamon osakas: "Se on pärjännyt aika hyvin"
-
06:45
Ylivieskan koulupuukottaja löi veitsen entisen kaverinsa selkään ja hymyili – väitti päähänpistoksi, vaikka googlasi tappoja ja murhia juuri ennen tekoa
-
06:33
Tämä on onnenpäiväsi, jos olet aina halunnut nähdä automaatuskan – "Piti ottaa kamera esiin, jotta ihmiset uskoisivat"
-
06:30
NHL-luotsi sekosi täysin Aleksander Barkovin ja kumppaneiden edessä – siitä alkoi finaaleihin asti kantanut tarina
-
06:20
Suomessa on jopa tuhansia taloyhtiöitä, joiden kannattaisi varautua alasajoon – "Joissain tilanteissa on niin, että asunnon arvo on nolla"
-
06:01
Kenestä Jukka Jalosen seuraaja Leijoniin? Karri Kivi nostaa esiin yllättävän ehdokkaan – "Kovissa liemissä keitetty"
-
06:01
Puolustusvoimien entinen komentaja: Ukrainalla on edessään vakava näytön paikka
-
05:40
Poliisi tutkii röyhkeää rikossarjaa Espoossa – Senjan ala-asteikäinen poika ryöstettiin bussissa keskellä päivää: "Miten joku kehtaa toimia tuolla tavoin?"
-
ti 30.5.
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seurasi sotaa
-
ti 30.5.
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
ti 30.5.
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
ti 30.5.
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
ti 30.5.
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
ti 30.5.
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
ti 30.5.
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
ti 30.5.
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
ti 30.5.
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
Lataa lisää