Heikki Saresvirta ja Reijo Arvonen vaikuttavat Aikamiesten nykyisessä kokoonpanossa. Kaksikolla on syytä olla ylpeä menestyksekkään mieskuoron puolesta.
Heikki Saresvirta liittyi Aikamiesten riveihin vuonna 1986. Taustalla oli laulukokemusta kolmesta mieskuorosta, kun Saresvirta tarttui luuriin ja soitti silloiselle kuoronjohtajalle.
− Minua kiinnosti kovasti kevyempi musiikki, ja olin haaveillut pääsystä mukaan tähän porukkaan. Kävi tuuri, että yksi kuorolainen oli juuri jäämässä eläkkeelle, Saresvirta kertoo.
Reijo Arvonen puolestaan sai kutsun kuoron riveihin vuonna 1975. Aikamiehet oli juuri ehtinyt viettää 10-vuotisjuhlaansa.
− Meitä oli tuolloin vielä 13, kuoroa ei haluttu paisuttaa suuremmaksi, Arvonen sanoo.
Rautalankamusiikki jakoi yleisön
Aikamiehet herättivät 1960-luvulla paitsi ihastusta myös paheksuntaa. Oli ennenkuulumatonta, että mieskuoro lauloi jotain muuta kuin perinteistä kuoromusiikkia.
− Aikamiehet olivat tiennäyttäjiä ja vedenjakajia. Kokoonpanoa ei hyväksytty Mieskuoroliittoon, koska se oli niin kova juttu, että mieskuoro laulaa viihdettä, Saresvirta tietää kertoa.
Erikoisen kokoonpanon suosion syitä on sittemmin tutkittu enemmänkin. Yhtä ainoaa syytä menestysreseptiin on mahdoton sanoa.
− 1960-luvulla tuli rautalankamusiikki, ja se jakoi yleisön. Nuoret halusivat rautalankaa, varttuneempi väki Aikamiehiä. Se oli sellainen kansantaisto, Saresvirta veistelee.
− Ei silloin ollut Facebookia tai nettiä. Aikamiehet oli ajan ilmiö, jonka kautta ihmiset pääsivät vaikuttamaan.
Kuorolaululla elää pidempään
Aikamiehet tekee yhä kolmisenkymmentä keikkaa vuodessa. 1990-luvun alkupuolella joukossa seisoi vielä muutamia alkuperäisjäseniä, mutta aika on tehnyt tehtävänsä.